Ensimmäisen maailmansodan aikainen puolustusasema. Rakennusajankohta 1915-1918. Kohde sijaitsee Lahdenväylän ja Myllymestarintien (Kehä I) risteyksen lounaispuolella.
Kohteen etäpuolisko on tuhoutunut asuinalueen rakentamisen yhteydessä 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Pohjoispuoliskolla on vielä linnoitteita säilyneenä sm-alueella.
Vuonna 1997 alueella oli seuraavia linnoituslaitteita:
Kallioon louhittuja ja maahan kaivettuja hautoja. Louhitut haudat ovat osin tuettu betonilla. Maahautoja on tuettu hirsillä, tukilankoja on vielä näkyvissä neljässä kohdassa.
Itäosassa on 4 kpl betonisia konekivääriasemia, joista kolmella on torjuntasuuntana itä ja yhdellä asemalla pohjoinen. Kaksi C-tyypin tähystysasemaa, torjuntasuuntana pohjoinen ja itä.
Taisteluhautaa n. 40 m torjuntasuuntana itä. Kuusi betonista suojahuonetta ja kaksi kuoppaa. Yhdet haudan suuntaiset kapeat portaat ja viisi ampumatarvikekomeroa.
Länsiosassa on taisteluhautaa 10 m. Torjuntasuuntana itä. Yksi betoninen suojahuone ja yksi kuoppa. Ampumatarvikekomeroita 3 kpl. Pohjoispäässä on todennäköisesti ollut betoninen konekivääriasema, jonka torjuntasuunta on ollut pohjoinen. Asema on pahasti tuhoutunut.
Eteläosassa on kolme suojahuonetta. Läntisin suurikokoinen (5 x 7 m) on jäänyt keskeneräiseksi. On pelkästään ehditty louhia kuoppa kallioon. Ympäristössä betonitynnyreiden jäänteitä ja kasa kovettunutta betonia. Tämän itäpuolella on ollut ilmeisesti hirsistä rakennettu suojahuone, jonka vieressä on ilmeisesti käymälän suorakaiteen muotoinen kuoppa. Itäisin suojahuone on ollut betonia.
Haudassa on yhdessä kohdassa haudan suuntaiset kapeat portaat sekä yksi ampumatarvikekomero.
Kohteen läpi kulkee yhdystie. Tietä on jäljellä on n. 100 m alkuperäisessä asussaan tosin karikkeen peittämänä. Yhdyshaudat alkavat tien penkereen vierestä. Kohteen taustalta (länsipuolelta) on kulkenut maantie.
Kartoitus vuonna 2020 kohdistui kohteen pohjoisosaan, joka rajautuu Lahdenväylältä Kehä I:lle tulevaan ramppiin. Havaintona tuolloin, että linnoitteet
ulottuvat hyvin lähelle ramppia ja osa katkeaa tieluiskaan. Kohteen itälaidalla kulkevan alikulkukäytävän eteläpuolella on kallioon louhittu luola, joka ei ilmeisesti ole
ensimmäisen maailmansodan aikainen alun perin.
Luonti: 10.7.2008 Viimeisin muutos: 18.3.2021
Tutkimukset
John Lagerstedt ja Vesa Laulumaa arkistotutkimus 2014
Huomautuksia: John Lagerstedt ja Vesa Laulumaa: Helsinki. Ensimmäisen maailmansodan linnoitusvyöhyke. Inventointiselvitys 2014. Museovirasto.
Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston tilaama selvitys yleiskaavoitusta varten.
Luonti: 28.6.2017
Sirkku Laine/Helsingin kaupungin rakennusvirasto inventointi 1995
Huomautuksia: John Lagerstedt ja Vesa Laulumaa: Helsinki. Ensimmäisen maailmansodan linnoitusvyöhyke. Inventointiselvitys 2014. Museovirasto.
Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston tilaama selvitys yleiskaavoitusta varten.
Luonti: 28.6.2017
Tapani Ahvenisto inventointi 1966
Huomautuksia: Ahveniston kohde nro 30.
Tapani Ahvenisto: Helsingin maalinnoituksen inventointikertomus 1966.
Luonti: 30.6.2017
Vesa Laulumaa kartoitus 2020
Huomautuksia: Museoviraston Arkeologisten kenttäpalveluiden suorittamassa Lahden väylän tuntumassa sijaitsevien ensimmäisen maailmansodan aikaisten linnoitekohteiden inventoinnissa kartoitus kohdistui Tukikohdan VIII:3 pohjoisosaan, joka rajautuu Lahdenväylältä Kehä I:lle tulevaan ramppiin.
Luonti: 18.3.2021
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.