Kvartsi-iskoksen löytöpaikka sijaitsee Korsbäckin kylässä, Dahlbackan talon eteläpuolisessa pellossa, noin 60 metriä talosta lounaaseen, Korsbäckintien länsipuolella. Maasto on peltoa Lillån laakson, Merijärven eli Storsjön itäreunalla. Rinne laskee länsiluoteeseen. Tällä kohtaa voimajohtolinja laskeutuu rinteen poikki alas jokilaaksoon. Maaperä on hiekkaista peltomultaa.
Vuonna 2008 voimajohtolinjan reittiä tarkastettaessa pintapoimittiin Merijärven itälaidan peltorinnettä Dahlbackan ja Furubackan talojen länsipuolella. Korsbäckintien länsipuolella on peltotasanne, jonka korkeus on noin 45 m mpy ja rinne laskee törmänä jokilaaksoon. Tarkastuksen aikaan pellot kasvoivat perunaa, joten olosuhteet eivät olleet kovin hyvät. Pienen pellon pohjoislaidasta tien ja sähkölinjan välistä löytyi yksi kvartsi-iskos, mutta ei mitään muuta esihistoriaan viittaavaa. Pellon pinnalla näkyi jonkin verran pikkukiviä, myös luontaista kvartsia. Maaston perusteella paikalla voisi olla asuinpaikkakin tai iskos on irtolöytö, peräisin läheisiltä asuinpaikoilta.
Luonti: 30.7.2008
Tutkimukset
Johanna Seppä ja Heini Hämäläinen inventointi 2008
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.