Sainselkä on neljä kilometrirä pitkä, kaakko-luodesuuntainen harju, joka ulottuu Iso Ahvenjärveltä kaakossa Jyskysuon eteläpuolelle luoteessa. Sainselkä 4 sijaitsee harjun keskiosan pohjoisreunalla, Parkkosensuon etelärannalla. Parkkosensuo vaikuttaa umpeenkasvaneelta järvialtaalta. Kankaalla on tehty aukkohakkuu ja maapohja on äestetty. Näistä äestysvaoista löytyi runsaasti kvartsi-iskoksia pääasiassa kahdesta keskittymästä molemmin puolin suolle johtavaa metsätraktoritietä. Itäisempi keskittymä on laajuudeltaan noin 50 x 30 metriä ja läntisempi keskittymä puolestaan noin 35 x 30 metriä. Osa löydöistä jätettiin paikalleen, sillä kvartsia oli paikalla hyvin runsaasti. Harju laskee paikalla pohjoiskoilliseen loivasti, löytökohdilla on kuitenkin tasaista. Maaperä on hiekkaa. Metsä-äestys on ollut suhteellisen kevyt, joten asuinpaikka on siitä huolimatta kohtuullisen ehjä. Vastaavia asuinpaikkapesäkkeitä saattaa olla runsaasti Sainselän reunoilla, mutta niiden esiinsaaminen ehjässä metsässä vaatii systemaattista koekuopitusta. Muinaisjäännöksen laajuudeksi on rajattu noin 200 x 80 metrin alue suon rannalla.
Luonti: 22.10.2008 Viimeisin muutos: 15.1.2009
Tutkimukset
Petro Pesonen inventointi 2008
Löydöt: KM 37751
Huomautuksia: Sainselkä 4 -niminen kivikautinen asuinpaikka löytyi Pudasjärven Kollajan allasalueen inventoinnissa 28.8.2008. Mukana inventoimassa oli FM Piia Nupponen. Sainselkä on neljä kilometrirä pitkä, kaakko-luodesuuntainen harju, joka ulottuu Iso Ahvenjärveltä kaakossa Jyskysuon eteläpuolelle luoteessa. Sainselkä 4 sijaitsee harjun keskiosan pohjoisreunalla, Parkkosensuon etelärannalla. Parkkosensuo vaikuttaa umpeenkasvaneelta järvialtaalta. Kankaalla on tehty aukkohakkuu ja maapohja on äestetty. Näistä äestysvaoista löytyi runsaasti kvartsi-iskoksia pääasiassa kahdesta keskittymästä molemmin puolin suolle johtavaa metsätraktoritietä. Itäisempi keskittymä on laajuudeltaan noin 50 x 30 metriä ja läntisempi keskittymä puolestaan noin 35 x 30 metriä. Osa löydöistä jätettiin paikalleen, sillä kvartsia oli paikalla hyvin runsaasti. Harju laskee paikalla pohjoiskoilliseen loivasti, löytökohdilla on kuitenkin tasaista. Maaperä on hiekkaa. Metsä-äestys on ollut suhteellisen kevyt, joten asuinpaikka on siitä huolimatta kohtuullisen ehjä. Vastaavia asuinpaikkapesäkkeitä saattaa olla runsaasti Sainselän reunoilla, mutta niiden esiinsaaminen ehjässä metsässä vaatii systemaattista koekuopitusta. Muinaisjäännöksen laajuudeksi on rajattu noin 200 x 80 metrin alue suon rannalla.
Luonti: 15.1.2009 Viimeisin muutos: 15.1.2009
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.