Nietoo mainitaan ensimmäisen kerran kirjallisissa lähteissä jo v. 1363, jolloin Turun linnan vouti Narve Ingvaldsson luovutti kylän Turun tuomiokirkolle velanmaksuna. Vuonna 1424 kylä siirtyi vaihdossa Björn Salvessonille ja Kristin Pedersdotterille. Nietoo muodosti keskiajalla lampuotikylän, jonka asukkailla ei ollut tiloihinsa perintöoikeutta, vaikka he sitä yrittivätkin saada. Vuonna 1571 kylässä oli neljä taloa, samoin edelleen neljä taloa vuosina 1706 ja 1734, jolloin kylä on kartoitettu. Vuoden 1706 kartta on Samuel Broteruksen ja vuoden 1734 Adam Giökenin tekemä. Molemmissa on merkitty neljä taloa (Marttila, Yrjälä, Seppälä, Mattila) riviin joen rannalle nykyisen Sipilän länsipuolelle. Nykyään tällä paikalla, kauniilla joenrannasta kohoavalla tasanteella. on niittyä ja peltoa. Pellolla on kylän etelälaidan kohdalla historiallisen ajan löytöjä, kuten keramiikkaa ja tiilen kappaleita. Mahdollisesti paikalla on säilynyt vanhoja rakenteita ja kulttuurikerroksia.
Luonti: 31.10.2008 Viimeisin muutos: 12.11.2008
Tutkimukset
Petro Pesonen inventointi 2008
Huomautuksia: Kohde tarkastettiin Askolan osayleiskaavainventoinnin yhteydessä 6.10.2008. Nietoo mainitaan ensimmäisen kerran kirjallisissa lähteissä jo v. 1363, jolloin Turun linnan vouti Narve Ingvaldsson luovutti kylän Turun tuomiokirkolle velanmaksuna. Vuonna 1424 kylä siirtyi vaihdossa Björn Salvessonille ja Kristin Pedersdotterille. Nietoo muodosti keskiajalla lampuotikylän, jonka asukkailla ei ollut tiloihinsa perintöoikeutta, vaikka he sitä yrittivätkin saada. Vuonna 1571 kylässä oli neljä taloa, samoin edelleen neljä taloa vuosina 1706 ja 1734, jolloin kylä on kartoitettu. Vuoden 1706 kartta on Samuel Broteruksen ja vuoden 1734 Adam Giökenin tekemä. Molemmissa on merkitty neljä taloa (Marttila, Yrjälä, Seppälä, Mattila) riviin joen rannalle nykyisen Sipilän länsipuolelle. Nykyään tällä paikalla, kauniilla joenrannasta kohoavalla tasanteella. on niittyä ja peltoa. Pellolla on kylän etelälaidan kohdalla historiallisen ajan löytöjä, kuten keramiikkaa ja tiilen kappaleita. Mahdollisesti paikalla on säilynyt vanhoja rakenteita ja kulttuurikerroksia.
Luonti: 12.11.2008
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.