Vuoden 1782 kartassa (T. Winter) Linnan talo sijaitsee paikalla, jossa nykyään on Etu- ja Taka-Linnan talot, Riihipelto-nimisen pellon pohjoispuolella Porvoonjoen mutkan pohjoisrannalla. Linnan talo esiintyy myös S. Broteruksen vuonna 1700 tekemässä Käpykylän maanmittauskonseptilla samalla paikalla. Linnan talojen pihapiiri pelloille johtavine kujineen on ilmeeltään hyvin arkaainen, vaikka kaikki rakennukset eivät olekaan välttämättä erityisen vanhoja. Etu-Linnan isännän mukaan pihapiirissä on säilynyt myös edellisen päärakennuksen kivijalasta osa vielä näkyvissäkin. Vaikuttaa todennäköiseltä, että rakennusten välisillä piha-alueilla voisi muutenkin olla säilynyttä vanhaa kulttuurikerrosta ja rakenteita.
Luonti: 31.10.2008 Viimeisin muutos: 5.1.2018
Tutkimukset
Petro Pesonen inventointi 2008
Huomautuksia: Kohde tarkastettiin Askolan osayleiskaavainventoinnin yhteydessä 2.10.2008. Vuoden 1782 kartassa (T. Winter) Linnan talo sijaitsee paikalla, jossa nykyään on Etu- ja Taka-Linnan talot, Riihipelto-nimisen pellon pohjoispuolella Porvoonjoen mutkan pohjoisrannalla. Linnan talo esiintyy myös S. Broteruksen vuonna 1700 tekemässä Käpykylän maanmittauskonseptilla samalla paikalla. Linnan talojen pihapiiri pelloille johtavine kujineen on ilmeeltään hyvin arkaainen, vaikka kaikki rakennukset eivät olekaan välttämättä erityisen vanhoja. Etu-Linnan isännän mukaan pihapiirissä on säilynyt myös edellisen päärakennuksen kivijalasta osa vielä näkyvissäkin. Vaikuttaa todennäköiseltä, että rakennusten välisillä piha-alueilla voisi muutenkin olla säilynyttä vanhaa kulttuurikerrosta ja rakenteita.
Luonti: 5.11.2008
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.