Kvartsien löytöpaikka sijaitsee 5,2 kilometriä Tulppiosta pohjoiskoilliseen Loitsana -nimisen lammen itä-puolella korkeahkon törmän päällä olevalla terassilla. Törmä laskee suolle, jonka halki kulkee Soklioja. Kohde on helposti saavutettavissa malmioalueelle vievältä tieltä. Alueella kasvaa sekametsää: pääasiassa mäntyä ja koivua, aluskasvillisuus on niukkaa, pääasiassa varpuja. Maaperä on hiekkaa. Löytöpaikka on avointa kenttää, joka ei kaikilta osin vaikuta luontaiselta ja sillä on tehty koeporauksia, jonka jälkinä alueelta löytyy mm. kairasydämiä.
Kohde löytyi vuoden 1988 inventoinnissa, jolloin alueelta kerättiin joitakin kvartseja. Myös vuoden 2008 inventoinnissa saatiin kvartseja pintalöytönä, mutta koekuopista ei löytynyt mitään.
Vuoden 2013 inventoinnissa sekä avointa kenttää, sen pohjoispuolella olevaa notkelmaa, että itäpuolella olevaa ehjää metsää koekuopitettiin tuloksetta. Itse kentän alueella kuopissa oli pääasiassa löysää irtohiekkaa ja monesta kuopasta löytyi kairasydämiä. Osassa kuoppia pintamaannos puuttui kokonaan ja jäljellä oli vain hieman rikastumiskerrosta. Metsän puolella on normaali podsolimaannos, mutta näistä koekuopista ei saatu lainkaan löytöjä tai muita asuinpaikan merkkejä. Myöskään kuoritulta kentältä ei löydetty mitään. Todennäköisesti paikalla mahdollisesti ollut kivi- ja/tai varhaismetallikautinen asuinpaikka on tuhoutunut kokonaan koeporauksissa.
Luonti: 3.11.2008 Viimeisin muutos: 10.2.2015
Tutkimukset
Miikka Tallavaara ja Meri Varonen inventointi 2008
Luonti: 17.11.2008
Miikka Tallavaara ja Meri Varonen inventointi 2008
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.