Kuoppa sijaitsee 5 kilometriä Tulppiosta pohjoiskoilliseen Loitsana -nimisen lammen itäpuolella kumpuilevassa ja melko avoimessa koivua ja mäntyä kasvavassa ahomaisessa maastossa kohteiden Malmio 4 ja Malmio 6 välimaastossa. Kohde on saavutettavissa helposti malmioalueelle vievältä tieltä.
Kuoppa löytyi vuoden 2008 inventoinnissa, jolloin siihen tehtiin koekuoppia. Kuopan pohjalla havaittiin vahva huuhtoutumiskerros ja oletetun vallin kohdalla kaksoismaannos. Mahdollisesti kyse on siis pyynti-kuopasta. Kuoppa on tosin kooltaan pieni (2 x 1,5 m) ollakseen pyyntikuoppa. Se voikin olla myös muunlainen ihmisen tekemä rakenne. Kuopan ympäristö on nimittäin avoin ja hieman kenttämäinen.
Vuoden 2013 inventoinnissa kohde tarkastettiin ja avoimelle kentälle kaivettiin joitakin koekuoppia. Itse kuoppa on pyyntikuopaksi erikoisessa paikassa, mäen rinteen juuressa ja se on hyvin matala (n. 50 cm) ja muodoltaan epämääräinen. Paikalle kaivetuissa koekuopissa ei havaittu mitään ihmisen toimintaan viittaavaa, joten vaikuttaa siltä, ettei paikalla olisi ainakaan asuinkenttää. Kohteen luonne jäi avoimeksi, mahdollisesti kyse on pyyntikuopasta.
Vuoden 2019 kaivaustutkimusten perusteella todettiin, että kuoppa ei ole tarpeeksi selkeä ollakseen ihmisen kaivama ja se on aivan liian pieni ollakseen pyyntikuoppa, joten kyseessä ei ole muinaisjäännös.
Luonti: 3.11.2008 Viimeisin muutos: 22.1.2021
Tutkimukset
Miikka Tallavaara ja Meri Varonen inventointi 2008
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.