Vuonna 1771 kirkon inventaariokirjaan kirjatun perimätiedon mukaan Oravalan kylän ensimmäinen asukas Orava-Matti on asunut Oravalan hevostallin takana olevan kiven vierellä. Orava-Matti on perimätiedon mukaan ollut seppä ja tämän vuoksi hän on hakannut kiveen hohtimien kuvan. Myös toinen perimätieto kertoo Matin asuneen Ketunkololla Oravalan kartanon kohdalla ja hakanneen kiveen pihtien kuvan. Varhaisin kirjallinen lähde Orava-Matista eli oraewe Matisse af orewallista on jo vuodelta 1365. (Kepsu 1990:314.)
Oravalan kartanon nykyisen päärakennuksen eteläpuolella sijaitsevan rakennuksen vieressä on suuri maakivi, jonka lännenpuoleisessa hieman sisäänpäin viettävässä seinämässä on hohtimia muistuttava kaiverrus. Merkin ajoittaminen itse Orava-Matin tekemäksi on mahdotonta, mutta kaiverrus lienee ainakin 1700-luvun puoltaväliä vanhempi, koska perimätieto tuntee sen jo vuonna 1771. Oravalassa on ollut Hohterin ja siitä eronneen Hamarin kantatilat ainakin jo 1600-luvun puolivälissä. Hohteri ja Hamari ovat olleet sepälle annettuja liikanimiä ja molempien talojen isännistä on käytetty 1600-luvulla myös lisänimeä Smed. (Kepsu 1990:315.) Onkin mahdollista, että sepän työvälinettä esittävä kaiverrus on joko Hohterin tai Hamarin isännän tekemä.
Luonti: 12.11.2008 Viimeisin muutos: 8.1.2009
Tutkimukset
Katja Vuoristo inventointi 2008
Huomautuksia: Valkealan historiallisen ajan inventointi 2008.
Luonti: 16.12.2008
Salla Pärssinen inventointi 2014
Huomautuksia: Inventoinnissa mukana myös Verna Kalmari.
Luonti: 3.2.2015
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.