Peurakankaalta löytyi kolme rakkakuoppaa, jotka sijaitsevat niin kaukana toisistaan, että jokainen niistä on oma muinaisjäännöskohteensa. Peurakangas sijaitsee Ylikiimingin itäosassa, Ala-Vuoton kylästä pari kilometriä pohjoiskoilliseen. Kohde sijaitsee Peurakankaan länsiosassa harvassa mäntymetsässä. Alueen aluskasvillisuus koostuu varpukasveista sekä sammalesta. Siellä täällä kasvaa myös nuoria lehtipuita. Kuoppa sijaitsee loivassa länteen laskeutuvassa rinteessä. Kiiminkijoki virtaa 900 metriä kohteesta länteen. Alue on kivikkoista kangasmaastoa.
Rakkakuoppa on halkaisijaltaan noin 2 metriä ja syvyys noin 50 cm. Kuoppa on sammalen peitossa. Kuoppa on pohjaltaan sammaloitunut ja erottuu melko heikosti ympäröivästä aluskasvillisuudesta. Muinaisjäännös rajattiin muutaman metrin säteellä kuopasta. Vuonna 2024 tehdyssä inventoinnissa kohde todettiin ehjäksi.
Kohteesta 90 m itäkaakkoon tieuralta löydettiin yksittäinen kvartsi-iskos. Löytöpaikan ympäristössä ei havaittu kulttuurikerroksia eikä muita löytöjä. Tieuraa ei ole perustettu, vaan se on aurattu suoraan metsänpohjaan. Uralta ei tehty lisähavaintoja.
Luonti: 12.12.2008 Viimeisin muutos: 15.1.2025
Alakohteet
Kvartsi-iskos
Tyyppi: ei määritelty
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 7211262 I: 476233
Kuvaus: Kohteesta 90 m itäkaakkoon tieuralla löydettiin yksittäinen kvartsi-iskos (KM 46131). Se on irtolöytö.
Luonti: 23.10.2024 Viimeisin muutos: 29.10.2024
Tutkimukset
Vesa Laulumaa inventointi 2008
Luonti: 19.12.2008
Taneli Leinonen, Antti Purmonen ja Arttu Tokoi inventointi 2023
Löydöt: KM 46131
Huomautuksia: Oulu ja Utajärvi Mustasuon–Tynnyrikorven tuuli- ja aurinkovoimahankkeen arkeologinen inventointi 2023 / Maanala Oy
Luonti: 23.10.2024
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.