Ensimmäisen maailmansodan aikainen puolustusasema. Rakennusajankohta 1915-1918. Kohde sijaitsee Närepuistossa, Närekujan pohjoipuolella olevilla kallioilla.
Puolustusasemassa on maahan kaivettuja ja kallioon louhittuja hautoja. Rintasuojia on korotettu maavalleilla. Kolme keskeneräistä kuoppaa. Hautoja ja asemia on osittain täytetty.
Venäläisen sotilaskartan perusteella mäeltä on laskeutunut yhdyshauta etelän ja kaakon suuntaan Närekujan itäpuolelta. Hauta on johtanut tykkipatterille nro 78, joka on sijainnut nykyisen Mikael Soinisen tie 5:n kohdalla. Tykkipatteri ja sille johtava yhdyshauta on tuhoutunut talojen ja piha-alueiden alle. Närekujan ja Mikael Soinisen tien tonttien alla saattaa olla säilyneitä rakenteita mutta niiden tarkoista sijaintipaikoista ei ole tietoja. Siksi muinaisjäännöksen aluerajaus on merkitty ainoastaan kohteen pohjoisosaan.
Maaliskuussa 2021 havaittiin rakennustöiden yhteydessä, että Närekuja 5:n tontilla oil omakotilalon alapuolella suojahuone, jota oli käytetty kellarina ja autotallina. Vuonna 1929 rajkennettu talo oli purettu suojahuoneen päältä pois. Suojahuone on betonia ja siinä on ollut hirsiset sisäseinät. Betonikatto on ollut teräspalkeilla tuettu. Suojahuoneen ulkomitat ovat noin 10 x 15 m. Kohde dokumentoitiin ennen rakennustöiden jatkamista.
Luonti: 24.2.2009 Viimeisin muutos: 28.1.2022
Tutkimukset
Sirkku Laine / Helsingin kaupungin rakennusvirasto inventointi 1995
Huomautuksia: Laine, S. 1996. Ensimmäisen maailmansodan aikainen maalinnoitus Helsingissä. Helsingin kaupungin rakennusviraston julkaisuja 1996:3. Helsinki.
Luonti: 24.2.2009
John Lagerstedt ja Vesa Laulumaa arkistotutkimus 2014
Huomautuksia: John Lagerstedt ja Vesa Laulumaa: Helsinki. Ensimmäisen maailmansodan linnoitusvyöhyke. Inventointiselvitys 2014. Museovirasto.
Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston tilaama selvitys yleiskaavoitusta varten.
Luonti: 28.6.2017
John Lagerstedt / Helsingin kaupunginmuseo tarkastus 2021
Luonti: 2.3.2021
Petro Pesonen / Koekaivausryhmä ja Heini Hämäläinen / Helsingin kaupunginmuseo mittausdokumentointi 2021
Luonti: 28.1.2022
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.