Ensimmäisen maailmansodan aikainen puolustusasema. Rakennusajankohta 1915-1918. Lahdenväylä on halkaissut kohteen kahteen osaan. Pohjoisosa sijaitsee kalliolla Malmin hautausmaan alueella ja eteläosa Simo Knuutinpojan puistossa. Rakennusviraston vuoden 1995 inventoinnissa puolustusaseman eteläosa on esitetty kohdenumerolla XIV:2.
Eteläosassa on maahan kaivettuja ja kallioon louhittuja hautoja. Haudan reunoja on korotettu maapenkereillä ja tuettu osin harkkokivillä. Taisteluhautaa n. 150 metriä, torjuntasuuntina itä, etelä ja länsi. Eteläpäässä yhdyshaudan sivustalla leveä useamman ampujan avoin tuliasema. Kolme konekivääriasemaa, joista yksi on muurattu kivestä. Torjuntasuuntina poihjoinen, koillinen ja itä. Yksi betoninen tähystysasema.
Kohteen keskellä on kallioon louhitussa suurikokoisessa kuopassa kivestä muurattu romahtanut suojahuone. Kuoppia on 11 kpl.
Pohjoisosassa on mäen yläosassa kallioon louhittua hautaa, alarinteessä maahankaivettua hautaa. Osa haudoista on tuettu harkkokivillä. Viisi konekivääriasemaa, joista läntisin on muurattu kivestä. Yksi tähystysasema. Länsipuolella on suurikokoinen hirsistä, kivistä ja betonista rakennettu suojahuone sekä yksi kivestä muurattu suojahuone. Neljä keskeneräistä kuoppaa. Kolmet hautoihin johtavat portaat ja kaksi mahdollista ampumatarvikekomeroa. Kohteen pohjoispuolen kalliolla 10 metriä pitkä maavalli, joka on suojannut itärinteen yhdyshautaa.
Luonti: 24.2.2009 Viimeisin muutos: 28.6.2017
Tutkimukset
Sirkku Laine / Helsingin kaupungin rakennusvirasto inventointi 1995
Huomautuksia: Laine, S. 1996. Ensimmäisen maailmansodan aikainen maalinnoitus Helsingissä. Helsingin kaupungin rakennusviraston julkaisuja 1996:3. Helsinki.
Luonti: 24.2.2009
John Lagerstedt ja Vesa Laulumaa arkistotutkimus 2014
Huomautuksia: John Lagerstedt ja Vesa Laulumaa: Helsinki. Ensimmäisen maailmansodan linnoitusvyöhyke. Inventointiselvitys 2014. Museovirasto.
Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston tilaama selvitys yleiskaavoitusta varten.
Luonti: 28.6.2017
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.