Tenholan Pölckå on Gennarbynlahden länsirannalla sijaitseva kylä, josta maininta jo vuodelta 1392. Kylässä oli keskiajan lopulla viisi taloa, mutta 1700-luvulla vain kaksi niistä oli jäljellä. Kylä jakautui kahteen osaan eli pohjoisempaan Överpölckåån ja eteläisempään Ytterpölckåån. Överpölckåssa oli 1700-luvulla kaksi taloa, joista eteläisempää kutsuttiin Storpölckåksi. Siitä noin 150 m pohjoiseen sijaitsi Överpölckån toinen talo, Tenholan kappalaisen puustelli.
Storpölckån tonttimaa on ollut peltojen ympäröimän kalliokumpareen itälaidalla, jossa on yhä runsaasti kulttuurikasvillisuutta. Paikalla erottuu kivijalan katkelma (noin 5 x 6 m) ja sen itäpuolella kuoppa (kellari?). Kivijalan alueella on mustaa hiilensekaista maata. Kivijalasta noin 20 m länteen on lohkokivistä ja tiilistä rakennetun uuninperustuksen (halk. noin 3 m) jäänteet. Maastossa erottuvat rauniot ovat 1700-luvun lopulta tai 1800-luvulta, mutta alueella on todennäköisesti säilynyt vanhempiakin rakenteita ja kulttuurikerroksia.
Tarkastus 2023: Kiinteistölle, jolla tonttimaa sijaitsee, halutaan hoitosopimus, ja karttarajaus ja kohteen kunto tarkastettiin sitä varten maastossa. Kalliosaarekkeen itälaidalla havaittiin tiiltä ja luonnon- ja lohkokiveä sisältävä purkujätekasa, joka on peräisin saarekkeen itäpuolella ainakin vuoteen 1950 sijainneesta rakennuksesta. Saarekkeen suojaisalla lounaisrinteellä erottui kuopanteita, jotka vaikuttivat talonpohjilta. Saarekkeen etelälaidan luonnonkivillä kivetyn kellarikuopan koordinaatit mitattiin (ks. alakohde). Muinaisjäännösalueen kaakkoisosan rajalta löytyi kaksi vanhaa rajamerkkiä.
Luonti: 10.3.2009 Viimeisin muutos: 31.5.2023
Alakohteet
kellarikuoppa
Tyyppi: ei määritelty
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6660392 I: 293749
Kuvaus: N 1,5 x 2 m kuoppa etelärinteessä, takaseinä ja sivuseinät kivetty luonnonkivillä, suuaukko etelään.
Luonti: 31.5.2023
Tutkimukset
Tammisaaren museo / Georg Haggrén, Elina Terävä, Tuuli Heinonen inventointi 2007
Huomautuksia: Tarkastus liittyi vireillä olevaan hoitosopimukseen. Muinaisjäännösalue oli rajattu 2023 maaliskuussa kartta-aineiston perusteella, ja tarkastuksen perusteella aluerajausta muutettiin hieman.
Luonti: 29.5.2023
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.