Ensimmäisen maailmansodan aikainen puolustusasema. Rakennusajankohta 1915-1918. Kohde sijaitsee pienellä mäenkohoumalla Jakokunnantien ja Saarnaajantien risteyksen lounaispuolella.
Aluetta on muokattu jo 1930-luvulta lähtien. Maata on kaivettu pois ja toisaalta joitakin maastonkohtia on täytetty. Puolustusaseman länsiosan varustukset ovat jääneet omakotitalojen ja niiden pihamaiden alle. Saarnaajantie 4b:n tonttia tutkittiin arkeologisilla kaivauksilla 2023 jolloin todettiin, että tontin poikki itä-länsi-suunnassa kulkenut taisteluhauta on tuhoutunut tontin eteläosassa ilmeisesti aikanaan sijainneen talousrakennuksen päädyn alle.
Puolustusaseman kaakkoisosa sijaitsee rakentamattomalla harvaa sekametsää kasvavalla maastokohoumalla Heinäsarantien pohjois- /länsipuolella. Maasto vaikuttaa keinotekoisesti tasatulta mutta taistelu- tai yhdyshautojen kulku näkyy mäen lounaislaidalla painaumina maassa. Maan alla saattaa olla säilyneitä rakenteita. Mäen lounaisosan juurella sijainnut suojahuone on tuhoutunut.
Muinaisjäännösalueen rajausta muutettiin arkeologisten tutkimusten jälkeen elokuussa 2023.
Luonti: 10.3.2009 Viimeisin muutos: 17.8.2023
Tutkimukset
Sirkku Laine/Helsingin kaupungin rakennusvirasto inventointi 1995
Huomautuksia: Laine, S. 1996. Ensimmäisen maailmansodan aikainen maalinnoitus Helsingissä. Helsingin kaupungin rakennusviraston julkaisuja 1996:3. Helsinki.
Luonti: 7.6.2017
John Lagerstedt ja Vesa Laulumaa arkistotutkimus 2014
Huomautuksia: John Lagerstedt ja Vesa Laulumaa: Helsinki. Ensimmäisen maailmansodan linnoitusvyöhyke. Inventointiselvitys 2014. Museovirasto.
Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston tilaama selvitys yleiskaavoitusta varten.
Luonti: 7.6.2017
John Lagerstedt tarkastus 1996
Luonti: 7.6.2017
John Lagerstedt / Helsingin kaupunginmuseo tarkastus 2023
Luonti: 17.8.2023
Alexander Suvorov & Jesse Keskinen / Mikroliitti Oy kaivaus 2023
Luonti: 17.8.2023
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.