Ensimmäisen maailmansodan aikainen puolustusasema. Rakennusajankohta 1915-1918. Kohde sijaitsee Kaarelanvierto-nimisen tien luoteispuolella.
Kohde on neljän tykin patteri, joka on kaivettu mäen reunaan. Rintasuojaa on tuettu alhaalta kivillä ja yläosa on tuettu aikanaan hirsillä. Jokaisessa tykkiasemassa on ollut kaksi betonista suojahuonetta, jotka ovat sortuneet. Tykkiasemiin johtaa ajoväylät. Tykkiasemien koko on n. 5 x 5 metriä ja rintasuojan korkeus n. 3 m. Jokaisen tykkiaseman sisäänkäynnissä on kivinen valli, jonka jälkeen aseman pohja laskeutuu kuopaksi. Tykinperusta on ilmeisesti ollut tässä kuopassa ja tykin kehäkisko on ollut sisäänkäynnin vallin korkeudella. Mitään tykinperustoja ei ole enää jäljellä.
Tykkiasemia yhdistää yhdyshauta jonka pohjoispäässä on suojahuone. Lisäksi haudassa on ensimmäiseltä ja viimeiseltä tykiltä patterin keskelle päin kaksi betonista suojahuonetta. Kaikki suojahuoneet ovat sortuneet. Patterin keskiosassa on yhdyshaudan seinässä kaksi sortumaa, jotka ovat mahdollisesti ampumatarvikekomeroita.
Patterin aseistuksena on ollut 4 kpl 152 mm:n raskasta 190 puudan rannikkokanuunaa, vuoden 1877 mallia. Pääampumasuuntima on ollut luoteeseen. Patteri kuuluu tukikohtaan nro XXIII.
Kohde on hyväkuntoisena säilynyt, tyypillinen pääkaupunkiseudun linnoitusketjun tykkipatteri. Maununnevan kohteet XXIII:1-3 ja tykkipatterit 89 ja 91 muodostavat valtakunnallisesti merkittävän suojelukokonaisuuden. Alueella on säilynyt hyvässä kunnossa useita erilaisia, tyypillisiä sekä harvinaisia linnoituslaitteita.
Luonti: 11.3.2009 Viimeisin muutos: 6.6.2017
Tutkimukset
Sirkku Laine / Helsingin kaupungin rakennusvirasto inventointi 1995
Huomautuksia: Laine, S. 1996. Ensimmäisen maailmansodan aikainen maalinnoitus Helsingissä. Helsingin kaupungin rakennusviraston julkaisuja 1996:3. Helsinki.
Luonti: 11.3.2009
John Lagerstedt tarkastus 1998
Huomautuksia: Ei raporttia.
Luonti: 11.3.2009
John Lagerstedt ja Vesa Laulumaa arkistotutkimus 2014
Huomautuksia: John Lagerstedt ja Vesa Laulumaa: Helsinki. Ensimmäisen maailmansodan linnoitusvyöhyke. Inventointiselvitys 2014. Museovirasto.
Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston tilaama selvitys yleiskaavoitusta varten.
Luonti: 6.6.2017
Kati Heinämies - K.E. Löfgren inventointi 1979
Huomautuksia: Heinämies, Kati – Löfgren, K. E. : Helsingin maa- ja merilinnoitukset. Tarkistettu inventointi 1979.
Laaksonen, L. (toim.) 1980. Ensimmäisen maailmansodan aikaiset linnoitukset Helsingissä. Suojeluluettelo. Museovirasto. rakennushistorian osasto, julkaisu n:o 9, 2/79. Helsinki.
Luonti: 30.6.2017
Tapani Ahvenisto inventointi 1966
Huomautuksia: Ahveniston kohde nro 71.
Tapani Ahvenisto: Helsingin maalinnoituksen inventointikertomus 1966.
Luonti: 30.6.2017
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.