Ensimmäisen maailmansodan aikainen puolustusasema. Rakennusajankohta 1915-1918. Kohde sijaitsee pihamaalla, Runar Schildtin puistossa, Hopeatien eteläpuolella.
Varustukset kiertävät kallion reunoja ja päättyvät eteläpuolella jyrkkään hiekkaiseen rinteeseen, josta on tehty suuria maanottoja. Taisteluasemat sijaitsevat mäen pohjoisosassa ja torjuntasuunnat ovat etelää lukuun ottamatta kaikkiin ilmansuuntiin.
Haudat on louhittu kallioon sekä kaivettu maahan. Vahvistuksena on käytetty betonia ja muurattuja kiviä. Taisteluhautaa on 80 metriä. Torjuntasuuntina ovat pohjoinen, itä ja länsi. Pohjoisosan taistelu- ja yhdyshautojen seinissä on reikiä, joiden halkaisija on n. 30-40 mm. Reikiä on 1 - 2 metrin välimatkoin. Joissakin kohdissa reikiä on kahdessa kerroksessa. Alemmat reiät ovat n. 10 cm korkeudessa haudan pohjalta ja ylemmät metrin tasossa.
Kaksi konekivääriasemaa on jäljellä. Kumpikin on rakennettu betonista ja ne ovat täynnä maata. Toisen torjuntasuunta on pohjoiseen ja toinen itään. Neljä betonista tähystysasemaa.
Etulinjassa on kaksi selkeää betonista suojahuonetta sekä kaksi rakennetta, jotka ovat niin pahasti vaurioituneet ettei niiden tyyppiä pysty määrittämään. Taustalla sijaitsee kolme suurikokoista betonista suojahuonetta. Kaikki em. suojat ovat tuhoutuneet. Kaakkoiskulmassa on ehjä betoninen suojahuone, jonka sisäänkäynti on muurattu umpeen. Sisäkaton hirsirakenteet ovat hävinneet, mutta betonikatto on ehyt. Eteläosassa sijaitsee myös yksi suurikokoinen kallioon louhittu kuoppa.
Kohteen koillisosan hautoja on täytetty ja ne ovat osaksi jääneet pihamaan alle. Keski- ja eteläosan hautojen yli on rakennettu ulkoiluteitä, jolloin hautoihin on teiden kohdalle rakennettu betonirenkaista siltarummut. Länsiosasta on jäänyt osa Martinlaakson radan alle.
Tukikohdan eteläpuolella on vuonna 1918 teloitettujen punakaartilaisten hauta ja muistomerkki.
Luonti: 13.3.2009 Viimeisin muutos: 6.6.2017
Tutkimukset
Sirkku Laine / Helsingin kaupungin rakennusvirasto inventointi 1995
Huomautuksia: Laine, S. 1996. Ensimmäisen maailmansodan aikainen maalinnoitus Helsingissä. Helsingin kaupungin rakennusviraston julkaisuja 1996:3. Helsinki.
Luonti: 13.3.2009
John Lagerstedt tarkastus 2000
Huomautuksia: Ei raporttia.
Luonti: 13.3.2009
John Lagerstedt ja Vesa Laulumaa arkistotutkimus 2014
Huomautuksia: John Lagerstedt ja Vesa Laulumaa: Helsinki. Ensimmäisen maailmansodan linnoitusvyöhyke. Inventointiselvitys 2014. Museovirasto.
Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston tilaama selvitys yleiskaavoitusta varten.
Luonti: 6.6.2017
Kati Heinämies - K.E. Löfgren inventointi 1979
Huomautuksia: Heinämies, Kati – Löfgren, K. E. : Helsingin maa- ja merilinnoitukset. Tarkistettu inventointi 1979.
Laaksonen, L. (toim.) 1980. Ensimmäisen maailmansodan aikaiset linnoitukset Helsingissä. Suojeluluettelo. Museovirasto. rakennushistorian osasto, julkaisu n:o 9, 2/79. Helsinki.
Luonti: 30.6.2017
Tapani Ahvenisto inventointi 1966
Huomautuksia: Ahveniston kohde nro 83.
Tapani Ahvenisto: Helsingin maalinnoituksen inventointikertomus 1966.
Luonti: 30.6.2017
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.