Gumnäs on Pohjan keskiaikaisen kirkon kaakkoispuolella sijainnut kylä, josta on varhaisin säilynyt maininta vuodelta 1460. Osa kylästä lahjoitettiin Naantalin luostarille. Kylässä on mahdollisesti jo keskiajalla, mutta viimeistään 1500-luvulla, ollut asumakartano.
Gumnäsin tonttimaa sijaitsee kasvillisuudeltaan rehevällä kumpareella, josta suuri osa on nykyisin rakentamatta. Tontin pohjoispuolella on pelto, josta löytyi pintapoiminnassa keväällä 2005 pala 1500-1600-luvulle ajoittuvaa kivitavaraa.
Vesa Laulumaa 2013:
Kohde tarkastettiin vuoden 2013 inventoinnissa. Kumpareella oli tarkastusajankohtana rehevä kasvillisuus, joka vaikeutti havaintojen tekoa. Kumpareen länsipäässä on kalliopaljastumia, joiden tuntumasta ei havaittu merkkejä historiallisen ajan asutuksesta. Kumpareen etelälaidalla on hiekkakuoppia. Keskellä kumparetta on kaksi asuinrakennusta ja kaksi ulkorakennusta. Itäpäässä kumparetta on kaksi kivijalkaa, jotka ovat vielä 1960-luvun peruskartassa näkyvien rakennusten. Muita rakenteita ei havaittu, mutta on mahdollista, että kasvillisuus peitti niistä osan.
Kumpareella on ollut asutusta todennäköisesti aina 1400-luvulta lähtien useassa eri vaiheessa, esim. 1700-luvun lopulla tehdyssä Kuninkaan kartastossa siihen on merkitty rakennuksia. Inventoinnissa oli mahdoton selvittää onko maan alla säilynyt varhaisempia asutusjäänteitä. Kohteen säilyneisyyden ja laajuuden arvioiminen vaatii jatkotutkimuksia.
Vuoden 2014 koetutkimuksissa alueelta rajattiin noin 40 x 25 metrin laajuinen alue, jossa vielä on historiallisen ajan muinaisjäännökseen viittaavia rakenteita jäljellä.
Luonti: 7.4.2009 Viimeisin muutos: 19.12.2017
Tutkimukset
Tammisaaren museo / Georg Haggrén, Tuuli Heinonen ja Elina Terävä inventointi 2007
Löydöt: KM 2008076
Huomautuksia: Kivitavara pellosta pintapoiminnassa keväällä 2005.
Haggrén, Georg & Heinonen, Tuuli & Terävä, Elina 2007. Keskiaikaisten muinaisjäännösten inventointi Läntisellä Uudellamaalla (Inkoo, Karjaa, Kirkkonummi, Pohja, Siuntio, Tammisaari) 2007. Ekenäs museum/Tammisaaren museo.
Luonti: 7.4.2009 Viimeisin muutos: 19.12.2017
Vesa Laulumaa inventointi 2013
Huomautuksia: Laulumaa, Vesa 2013. Raasepori yleis- ja asemakaava-alueiden arkeologinen inventointi Osa-alue 2, Inventointi 2013.
Luonti: 15.5.2014 Viimeisin muutos: 19.12.2017
Satu Koivisto koekaivaus 2014
Huomautuksia: Koivisto, Satu 2014. Raasepori Gumnäs. Historiallisen ajan kartanonpaikan arkeologinen koekaivaus 23.-27.6.2014.
Luonti: 12.8.2014 Viimeisin muutos: 19.12.2017
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.