Kuhmalahden kappelikirkko valmistui Iso-Pennon kylän kallionrinteelle vuonna 1664. Kirkon lattian alle haudattiin vainajia ja lattian alla tiedetään olleen 1700-luvulla ainakin kaksi hautaholvia. Kirkko osoittautui ajan myötä liian pieneksi ja sitä pidennettiin vuonna 1700. Laajennustöitä tehtiin myös vuonna 1769. Kirkon kellotapuli rakennettiin vuosina 1780–1782. Vuonna 1846 vanhan kirkon viereen valmistui uusi kirkko. Vanha kirkko purettiin pois vuosina 1846–48 ja vanhan kirkon tontti muutettiin hautausmaaksi. Vanhan kirkon rakennusmateriaalia hyödynnettiin uuden kirkon rakentamisessa. Lisäksi vanhan kirkon perustuskiviä käytettiin uutta kirkkoa ympäröivän hautausmaan aidan rakentamiseen. (Kuhmalahden hautausmaainventointi 2002.)
Vanha kirkonpaikka on sijainnut nykyisen kirkon kaakkoispuolella. Vanhan kirkon paikalla sijaitsee nykyisin noin 65x40 m laaja hautausmaa-alue. 1700-luvun loppupuolella rakennettu kellotapuli on yhä pystyssä hautausmaan länsireunalla. Kirkonpaikka on merkitty hautausmaalle muistomerkkikivellä, jossa lukee: ” Tällä paikalla oli vanha kirkko 1640–1846. II Moos.3:5”. On todennäköistä, ettei vanhaan kirkkoon liittyviä rakenteita ole säilynyt maan alla. Vanhan kirkon rakennusmateriaalia käytettiin uudelleen hyödyksi uuden kirkon rakennustöissä ja uudempien hautausten myötä maakerrokset eivät ole säilyneet paikalla koskemattomina.
Luonti: 14.10.2009 Viimeisin muutos: 14.10.2009
Tutkimukset
Ulrika Köngäs inventointi 2009
Luonti: 14.10.2009
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.