Pyyntikuopat sijaitsevat Pehkolan kylässä, Siikajoesta noin 0,4 km etelään. Syvälammen itä- ja lounaispuolella sijaitsevilla mäntyä kasvavilla moreenipohjaisilla mäillä on ainakin parikymmentä maakuoppaa (kohteet Syvälampi 1 ja Syvälampi 2), joista suurin osa on todennäköisimmin pyyntikuoppia. Jotkin kuopista, erityisesti lähimpänä Jokikyläntietä sijaitsevat kuopat, ovat myös voineet syntyä tien rakentamisen yhteydessä 1920-luvulla. Muutamiin alueen kuoppiin tehtiin pohjalle lapionpistot, joista havaittiin kuopissa huuhtoutumiskerros. Useimpien kuoppien ympärillä on havaittavissa loivapiirteinen valli.
Kuoppa-alue A: Syvälammen itäpuoleisella mäellä, 20–50 m etelään/lounaaseen entisestä sorakuopasta, on kuusi kuoppaa, halkaisijaltaan kahdesta neljään metriä, syvyydeltään 0,4–0,8 m. Mäki on varsin kivinen, mutta mäenrinteen tasanne, jolle kuopat on kaivettu, vaikuttaa jonkin verran ympäristöään hiekkaisemmalta.
Kuoppa-alue B: Samalla mäellä kuin kuoppa-alue A, on kolme kuoppaa, joista yksi tasanteella mäen luoteisosassa ja kaksi notkelmassa kyseisen tasanteen ja mäen laen välisellä alueella. Kuopat ovat halkaisijaltaan kolmimetrisiä ja syvyydeltään noin 0,5 m.
Kuoppa-alueet C–D, ks. kohde Syvälampi 2 |