Siitolan tila läänitettiin vuonna 1664 ratsumestari Joakim Dunkerille, joka rakennutti paikalle vuonna 1666 säterikartanon. Vuonna 1690 Siitolan kartano sai luvan ratsupalveluksen suorittamiseen. Kuitenkin jo vuonna 1692 Siitolan kartano määrättiin Viipurin ja Savonlinnan läänien ratsuväkirykmentin puustelliksi. 1600-luvun lopulla Siitolan kartanoon kuului muun muassa päärakennus, talli, riihi, aittoja, navettoja ja latoja.
Nykyisen päärakennuksen perustukset ovat peräisin 1770-luvulta. Kartanomiljööseen on liittynyt monia nykyisin hävinneitä rakennuksia. Kartano sijaitsee korkean mäen päällä. Alueella on kolmen modernin betoniperustaisen rakennuksen perustukset sekä kellarikuoppa. Kellarikuoppa sijaitsee alueen pohjoisosassa, pohjoiseen laskevassa rinteessä, kartanolle johtavan tien eteläpuolella. Se on noin 5x3 m kokoinen ja noin 1-1,5 m syvä. Kellarin oviaukko on pohjoiseen/luoteeseen päin. Seinissä pilkottaa maan seasta muutama kivi. Kellarikuopan pohjoispuolella on pystyssä oleva betonirakenteinen kellari/varastorakennus.
Kartanoalueen eteläpuolella on runsaasti irtonaisia lohkokiviä ja moderneilta vaikuttavia maakasoja. Kaakkoisosassa maasto on kallioista. Paikalla kasvaa etupäässä lehtipuita. Paikoittain kasvillisuus on peitteistä heinikkoa, paikoittain avonaista nurmikenttää. Paikalta ei havaittu maanpäälle näkyviä varmoja kartanon varhaisvaiheisiin liittyviä rakenteita, mutta todennäköisesti niitä on säilynyt maan alla.
Luonti: 22.12.2010 Viimeisin muutos: 27.5.2011
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.