Kohteessa on toisen maailmansodan aikaisia Hamina-Taavetti -linjan puolustusvarustuksia. Kohteella on mutkitteleva noin 50 m pitkä ja keskimäärin 1 m leveä kallioon louhittu taistelu-/yhdyshauta. Viimeistelemättömän näköisessä haudassa ei ole ampumapesäkkeitä eikä -ulokkeita. Taistelu-/yhdyshaudan itäpuolella on panssarieste. Kyseessä on kalliorinneleikkaus, jonka korkeus on korkeimmassa kohdassa noin 5 m. Rinneleikkaus sijaitsee lähimmillään noin 5 m päässä taistelu-/yhdyshaudasta. Rinneleikkauksen kallioseinämästä ei löydy porausjälkiä ja lisäksi seinämä on hieman pyöristynyt yläosastaan, joten se saattaa olla luonnonmuovaama. Sekä kohteen pohjoispäässä että eteläpäässä on seinämää jatkettu muutamalla kivenlohkareella, jotka on liitetty toisiinsa laastilla. Pohjoispäässä harkkokivijatkeen pituus on noin 5 m (jatkeen päästä on lohjennut yksi lohkare), mutta eteläpäässä on vain pari lohkaretta. Kallioseinämäestettä on mahdollisesti ollut tarkoitus jatkaa muurilla seinämän molemmista päistä, mutta rakentaminen jäi joko tekemättä tai sitten muurit on purettu jälkeenpäin. Kohteen eteläpuolella on joitain irtolohkareita, joissa näkyy porausjälkiä.
Säilyneisyys: Kohde on luonnontilassa. Kohteen hauta sekä panssarieste ovat aikanaan mahdollisesti jatkuneet kohti Vt 26:n pohjoispuolella olevaa taistelu-/yhdyshautaa (katso kohde Arhola I). Kohteen taistelu-/yhdyshauta on mahdollisesti aikanaan jatkunut kohti junarataa, mutta hauta on jäänyt tontin alle.
Kohde on rajattu paikkatietokantaan laserkeilausaineiston perusteella 03/2017.
Luonti: 5.7.2012 Viimeisin muutos: 24.4.2017
Tutkimukset
Simo Porras inventointi 2012
Luonti: 5.7.2012 Viimeisin muutos: 11.7.2012
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.