Sijaintipaikka on Tampereen keskustassa Tammerkoskessa Satakunnansillan pohjoispuolella, sillan ja kosken itärannan liitoskohdassa.
Sillan vieressä on kosken pohjalla kaksi puusta tehtyä aitamaista rakennetta. Rakenteet on tehty noin 10 cm leveästä ja 3 cm paksusta laudasta. Laudat on juntattu pohjaan ja ne muodostavat kosken virtaussuuntaan nähden viistossa olevan seinämän. Laudat ovat kuluneet ja katkenneet, ja niistä oli 2011 kosken ollessa kuivillaan nähtävissä noin 30 cm:n korkeuteen pohjasta nouseva osa. Laudat on yhdistetty toisiinsa rautaisilla niiteillä. Sillan itäkaaren alla on kahden halkaisijaltaan 15 cm olevan pystypaalun jäännökset. Siltakaaren alustan kohdalta koskenpohja on päällystetty betonilla. Paikoin betoni on kulunutta virran vaikutuksesta ja näkyville on tullut betonin alla olevaa puurakennetta.
Samankaltaista lautaseinämää on ympäriinsä koskenpohjalla, etenkin harmaakivisten kosken seinämien vieressä. Käyttötarkoituksesta ei ole varmuutta. Seinämät voivat olla erilaisten koskityömaarakenteiden, rakennustelineiden tai tilapäispatojen jäännöksiä (Pirkanmaan maakuntamuseon arvio 2014).
Tammerkosken uoman pohjalta dokumentoitiin 2011 siellä havaittuja puu- ja kivirakenteita. Tammerkoski oli tarkastusajankohtana ollut kuivillaan jo viikon ajan patovallien korjaustöiden vuoksi.
Luonti: 25.1.2013 Viimeisin muutos: 26.9.2014
Tutkimukset
Hannele Kuitunen ja Kirsi Luoto/PMM kartoitus 2011
Luonti: 25.1.2013
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.