Asuinpaikka sijaitsee Mutkalammin kylän pohjoispuolella Kokkolan ja Kalajoen rajan itä- ja länsipuolella metsätien varrella. Alue on loivasti etelään rämeelle viettävää hiekkadyynikenttää. Eteläpuolella on suopelto. Kangas oli avohakattu, kevyesti laikutettu ja metsäaurattu. Välittömästi havaintoalueen eteläpuolelle on rämeen reunaan hiljattain kaivettu noin 400 m pitkä leveä oja.
Vuoden 2013 inventoinnissa löydettiin kaakkois-luoteissuunnassa noin 800 x 80 m laajalla alueella kvartseja ja palaneita kiviä loivasti etelään rämeelle viettävällä hiekkakankaalla, koillispuolella on ympäristöstään hieman korkeammalle kohoavia hiekkadyynejä. Pintalöytöinä saatiin kirves ja taltta havaintoalueen luoteisosasta.
Löytöalueen keskivaiheilla on noin 10 x 5 m laaja ja 50 cm syvä asumuksenpohja, joka on osin tuhoutunut laikutuksessa. Rakenteessa havaittiin palaneita kiviä, joitakin kvartseja ja palanutta punertavaa maata. Kvartsi-/palaneiden kivien keskittymiä on ainakin kirveen ja taltan sekä asumuksenpohjan ympärillä. Löytöalue ei näyttänyt jatkuvan eteläpuolisen ojan alueelle, joten mahdollisesti asuinpaikkaa ei ole tuhoutunut ojan kaivussa. On mahdollista, että löytöalue jatkuu jonkin verran luoteeseen tiheää nuorta mäntyä kasvavalle metsäauratulle hakkuupalstalle, vaikka vähälöytöinen vyöhyke tuli vastaan luoteessa.
Hieman yli 100 m kaakkoon on rämeen reunalla kolme pintakasvillisuuden peittämää kuoppaa, jotka ovat moderneja maanottokuoppia. Myös noin 150 m luoteeseen oli muutamia moderneja kuopanteita.
Lidar 5 p aineston ja pintapuolisen tarkastuksen perusteella kankaalla on runsaasti pitkänomaisia painanteita, joista osa on vaikeasti tulkittavissa, näyttäen epämääräisemmiltä maastossa kuin lidarissa. Kohde vaatii perusteellisemman tarkastuksen.
Huomautuksia: Kalajoki-Kannus-Kokkola 2012-2013
Mutkalammin tuulivoimapuiston arkeologinen inventointi s. 13
Luonti: 24.6.2013 Viimeisin muutos: 25.10.2013
Lauri Skantsi ja Marcus Riska, K.H.Renlundin museo tarkastus 2023
Luonti: 16.11.2023
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.