Varhaisin maininta kylästä on vuodelta 1467 ja ensimmäinen maakirjamerkintä on vuodelta 1539, jolloin kylässä oli 8 tilaa. Tilaluku nousi 1560-luvulle mentäessä, jolloin tiloja oli 12. Vuoteen 1571 tilojen määrä oli vähentynyt yhdellä. Kylätontti on paikannettu Kuninkaan kartaston perusteella Pyhäniemenlahden eteläpuolelle. Kylätontti on jakautunut kahteen eri kohtaan, niistä suurempi sijaitsee osittain RKY-alueella. Alueet ovat edelleen asuttuja. Paikalla on myös Pyhäniemen kartano.
Pyhäniemen kartanoon on liittynyt pääpihan ja puiston lisäksi myös työväen asuintalot ja tehdasalue sekä talousalueet ja ne ovat levittäytyneet lähes kokonaan vanhan kylätontin alueelle. Paikalla on todettu useita kartanon suurmaatalous- ja teollisuushistoriaan liittyvien rakenteiden jäännöksiä. Alueen myöhemmästä käytöstä huolimatta paikalla on saattanut säilyä myös vanhempia kerrostumia. 2010 tehdyssä konekaivun valvonnassa kartanon päärakennuksen läheisyydestä havaittiin puurakennuksen jäännös, tiiliuunin jäännös sekä nykyistä päärakennusta vanhemman rakennuksen perustusta.
Kohteen rajaus on suuntaa antava.
Luonti: 15.10.2014 Viimeisin muutos: 30.5.2018
Tutkimukset
Esko Tikkala, Päivi Taipale ja Eetu Sorvali arkistotutkimus 2012
Huomautuksia: Päijät-Hämeen maakuntakaava
Historiallisen ajan muinaisjäännösten inventointi
Luonti: 15.10.2014
Teemu Tiainen inventointi 2014
Huomautuksia: HOLLOLA
PYHÄNIEMEN KARTANO
Arkeologisten kohteiden selvitys ja arvottaminen
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.