Ympäristön kuvaus: Uudistuskypsä kuusivaltainen metsä, etelään avautuvan hiekkarinteen loivasti viettävä terassi, joka rajautuu idässä kalliopaljastumaan.
Kohteessa on vanha muodoltaan epäsäännöllinen hiekkakuoppa, jonka halkaisija vaihtelee 4-10 metrin välillä. Kuopan pohjoistörmässä erottuu tuore mäyrän kaivama kolo, jonka pintahiekassa erottui saviastian pala. Hiekasta löytyi lisäksi iso kvartsi-iskos ja noin 20-30 cm vahva likamaakerros, jossa oli palaneita kiviä. Kyseessä lienee tulisijan jäännös, joka oli osittain tuhoutunut hiekanotossa. Koepistossa hiekkakuopan reunan tuntumassa paljastui vastaava kerrostuma koskemattoman maan puolella. Ympäristöön tehdyt koepistot olivat löydöttömiä. Maastoa tarkasteltiin useamman hehtaarin alalla tehden koepistoja ja tarkastamalla tuulenkaatoja, mutta alueelta löytyi ainoastaan yksi kvartsi-iskos, joka sijaitsee kohteelta noin 150 metriä itään (Paltanmetsä 2).
Löytökorkeuden ja löytöjen perusteella kyseessä on kivikautinen asuinpaikka. Kivikaudella alue on ollut salmen etelärannalla sijaitseva ilmeisesti pienialainen leiri- tai asuinpaikka. Se on rajautunut rantavyöhykkeelle eli sille kapealle rinneterassille, jossa se nyt sijaitsee. Itäpuolella se rajautuu kallioon, pohjoisessa nousevaan rinteeseen ja kallioon, lännessä vetiseen maahan ja etelässä muinaiseen merenrantaviivaan.
Vuonna 2017 alueella havaittiin tuulenkaatojen yhteydessä kvartsi-iskos ja mahd. kaavin sekä palanutta kiveä.
Huomautuksia: Ilmoittaja havaitsi alueella tuulenkaatojen yhteydessä kvartsi-iskoksen ja mahdollisen kvartsiittikaapimen sekä palanutta, mustunutta kiveä. Löydöt jätettiin paikoilleen. Löydöt olivat Gps-mittauksen mukaan hieman etelämpänä kuin aluerajaus, jota muutettiin sisältämään myös nämä havaintopaikat.
Luonti: 11.4.2017
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.