Ympäristön kuvaus
Alue on armeijan harjoitusaluetta. Puustona on vanhoja yli satavuotiaita mäntyjä, nuorempia kuusia ja lehtipuita. Maasto on melko kulunutta (panssariuria ja eri aikaisia kaivantoja). Maaperä on hietaa.
Kohteen kuvaus
Kyseessä on iso L - muotoinen kaivanto valleineen, jonka sivujen (pohjois- ja itäsivut) pituudet ovat noin 50 metriä. Kaivannon syvyys vallien päältä pohjalle vaihtelee 1,5-2,5 metrin välillä. Kaivannon leveys on pohjalla 2- 4 metriä ja ylhäältä noin 4-8 metriä. Itäsivustan kaivannossa kulkee panssariura. Rakenteen päällä kasvaa isoja mäntyjä, joista yhdestä otettiin ikäkairaus. Männyn ikä on sen perusteella 80 vuotta.
Kohteen dokumentointia haittasi käynnissä oleva sotaharjoitus, rakenteen eteläosaa ei päästy dokumentoimaan, sillä siinä oli panssarivaunuja ja sotaväkeä.
Vuoden 1875 venäläisessä kartassa ko. kohdalla näkyy neliskanttinen rakennelma, jonka lounais-etelä -sivulla on suuaukko. Vaikuttaa siltä, että kyseessä ovat tuon rakennelman jäännökset. Kyseessä lienee myöhemmässä maan käytössä puolittain tuhoutuneen tuliaseman jäännökset.
Luonti: 26.1.2015
Tutkimukset
Jouni Taivainen/MH inventointi 2012
Luonti: 26.1.2015
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.