Ympäristön kuvaus
Loiva etelärinne, kuusivaltainen metsä, seassa mäntyä ja koivua, aluskasvillisuutena on mustikka, sinivuokko, oravanmarja, käenkaali, vanamo, seinäsammal ja kerrossammal.
Kohteen kuvaus
Kyseessä on selkeästi erottuva sammaloitunut ja loivaprofiilinen lounais-koillissuuntainen kuoppa, jonka leveys on 1,7, pituus neljä ja syvyys 0,6 metriä. Kuoppa sijaitsee metsäteiden risteyksestä noin kymmenen metriä koilliseen. Kuoppaan tehtiin kairaus, mutta kivisen maan takia ei päästy pintaa syvemmälle. Sammalen alta paljastui likamaata ja hiiltä noin 10 cm:n vahvuudelta. Kuopan läheiseen mäntyyn tehty ikäkairaus paljasti puun iäksi 70 vuotta. Puuston alla olisi lisäksi isoja vanhoja lahoja kantoja siellä täällä.
Luonti: 26.1.2015
Tutkimukset
Jouni Taivainen/MH inventointi 2012
Luonti: 26.1.2015
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.