Paikalle on merkitty vuodelta 1805 peräisin olevalle isojakokartalle (Tillberg 1805) Eric Skepparsin torpan tontti ja tuulimylly. Torppa on ollut olemassa vielä 1845 (KA Pitäjäkartta 1043 10 Pargas). Sen sijaan venäläisten vuonna 1879 tekemällä topografisella kartalle (MV: RHOA) kohteeseen ei ole enää merkitty rakennuksia.
Kohde sijaitsee noin 5,2 kilometriä Paraisten keskiaikaisesta kirkosta itäkaakkoon, noin 800 metriä Pitosundista etelään ja noin 500 metriä Kuitian kartanolinnasta lounaaseen. Paikka on Skepparbackin eteläpuolella olevan länteen päin loivasti laskevan matalan kallion rinteellä. Alue on nykyään laitumena ja siellä on karjan syöttöpaikka.
1. Kallion korkeimmalla kohdalla on noin 1,6 m x 1,6 m laaja neliömäinen latomus, jonka sivut on tehty laakakivistä (pituus n. 0,5 m). Latomuksen keskiosassa on kiveystä ja käsintehtyjen tiilien jäännöksiä. Kyseessä saattaa olla tuulimyllyn paikka.
2. Kallion rinteen alaosan pohjoissivulla on noin 2,5 m x 2,2 m laaja latomus. Latomuksella ei oleselvää reunakiveystä, ja sen pohjoiskulma on rauennut. Rakennelman ympärillä on heikkoja merkkejä mahdollisista seinälinjoista.
3. Kallion rinteen alaosan eteläsivulla on nom 8 metriä pitkä isoista kivistä (halk. n. 1 m)
muodostettu rivi.
4. Kallion keskiosan eteläsivulla on halkaisijaltaan nom 1,2 m oleva kiuasmainen kiveys
(nyrkinkokoisia kiviä), jota kiertää noin 2,6 m x 2,6 m laaja pohjakaavaltaan neliömäinen
reunakiveys (päänkokoisia kiviä).
Lisäksi alueella on useita kiveyksiä, joiden luonnetta ei voida selvittää ilman jatkotutkimuksia.
Paikalla oli hyvät havaintomahdollisuudet, sillä se on nykyään käytössä laitumena. Alue oli kuitenkin sateiden ja karjan liikkeiden vuoksi erittäin liejuinen.
Luonti: 5.3.2015 Viimeisin muutos: 7.2.2019
Tutkimukset
V.-P. Suhonen inventointi 1997
Luonti: 5.3.2015
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.