Kohde sijaitsee Orajoen Kitiseen laskevan pään länsipuolella, Orajokisuunkankaan itäosassa. Kohde sijoittuu hiekkaiselle tasanteelle jokitörmän päälle. Lännessä kulkee Kitisen rantaan tuleva puomilla suljettu mökkitie. Kasvillisuus on mäntyvaltaista kuivahkoa kangasta, jossa kasvaa varttunutta kasvatusmetsää. Kuopat 6 ja 7 sijoittuvat yksityismaalle.
Kohteessa on seitsemän pyyntikuopan jäännöstä. Kuopat sijoittuvat 180 m pituiselle alueelle, enimmillään 10 m etäisyydellä jokitörmästä. Kuopat 3-6 ovat alueen keskellä ryhmässä, kuopat 1, 2 ja 7 n. 50 m etäisyydellä lähimmästä kuopasta.
Lisäksi yksityismaan puolella kuoppien 6 ja 7 välissä havaittiin samantyyppinen, soikea kuoppa, jossa ei havaittu huuhtoutumiskerrosta. Kuoppa on mitoiltaan 1,8 x 2,2 x 0,5 m. Kuoppa sijaitsee törmän reunalla.
Kohteen eteläpuolelta Kitisen ja Orajoen risteyskohdasta mökkitontilta, Orajoen itärannalta, löydettiin v. 1987 inventoinnissa (Kankaanpää ja Halinen 1987) mahdollisia pyyntikuopan jäännöksiä. Kohteella suoritettiin v. 1989 (Pärssinen 1989) koekaivaus, jossa paikalla todettiin olevan kolme mahdollista pyyntikuopan jäännöstä sekä yksi tervahaudan jäännös. Kyseistä kohdetta ei ole merkitty muinaisjäännösrekisteriin. Kohde on tiettävästi tuhoutunut veden nostamisen yhteydessä.
Vuonna 2023 kohteen eteläpuolelle tehtiin tarkastus ilmoitetun mahdollisen punamultahavainnon vuoksi. Punamultaa ei kyetty paikantamaan, mutta kohteelta löydettiin kaksi pyyntikuoppaa, jotka sijaitsivat muinaisjäännösalueen ulkopuolella. Nämä on liitetty kohteeseen ja muinaisjäännösalueen rajausta on muutettu.
Luonti: 1.4.2015 Viimeisin muutos: 20.9.2023
Alakohteet
Pyyntikuoppa 1
Tyyppi: työ- ja valmistuspaikat, pyyntikuopat
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 7469529 I: 485737
Kuvaus: Kuoppa on mitoiltaan 3,6 x 4 x 0,7 m ja muodoltaan pyöreä, suppilomainen. Pohjalla on paksu huuhtoutumiskerros. Kuopan ympärillä ei ole selvää vallia.
Luonti: 1.4.2015
Pyyntikuoppa 2
Tyyppi: työ- ja valmistuspaikat, pyyntikuopat
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 7469582 I: 485755
Kuvaus: Kuoppa on mitoiltaan 2,3 x 2,2 x 0,7 m ja muodoltaan pyöreä, suppilomainen. Kuopan ympärillä on 1 m leveä valli. Pohjalla on paksu huuhtoutumiskerros. Kuopan yli menee osittain ajoura.
Luonti: 1.4.2015
Pyyntikuoppa 3
Tyyppi: työ- ja valmistuspaikat, pyyntikuopat
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 7469484 I: 485730
Kuvaus: Kuoppa on mitoiltaan 2,2 x 1,9 x 0,7, muodoltaan soikea, suppilomainen, valliton. Pohjalla huuhtoutumiskerros.
Luonti: 1.4.2015
Pyyntikuoppa 4
Tyyppi: työ- ja valmistuspaikat, pyyntikuopat
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 7469470 I: 485734
Kuvaus: Kuoppa on mitoiltaan 3,2 x 2,2 x 0,6 m, muodoltaan soikea, valliton. Pohjalla huuhtoutumiskerros.
Luonti: 1.4.2015
Pyyntikuoppa 5
Tyyppi: työ- ja valmistuspaikat, pyyntikuopat
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 7469469 I: 485727
Kuvaus: Kuoppa on mitoiltaan 2,4 x 1,8 x 0,5 m, muodoltaan soikea, valliton. Pohjalla huuhtoutumiskerros.
Luonti: 1.4.2015
Pyyntikuoppa 6
Tyyppi: työ- ja valmistuspaikat, pyyntikuopat
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 7469467 I: 485735
Kuvaus: Kuoppa on mitoiltaan 3,5 x 2,2 x 0,7 m, soikea, valliton, osittain romahtanut. Sijoittuu aivan jokitörmän reunaan. Pohjalla huuhtoutumiskerros.
Luonti: 1.4.2015
Pyyntikuoppa 7
Tyyppi: työ- ja valmistuspaikat, pyyntikuopat
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 7469409 I: 485756
Kuvaus: Kuoppa on mitoiltaan 2,5 x 2,3 x 0,4 m, muodoltaan pyöreä, suppilomainen, vallillinen. Pohjalla on paksu huuhtoutumiskerros.
Luonti: 1.4.2015
Pyyntikuoppa 8
Tyyppi: ei määritelty
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 7469332 I: 485744
Luonti: 20.9.2023
Pyyntikuoppa 9
Tyyppi: ei määritelty
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 7469381 I: 485734
Luonti: 20.9.2023
Tutkimukset
Siiri Tolonen inventointi 2013
Luonti: 1.4.2015
Jarmo Kankaanpää ja Petri Halinen inventointi 1987
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.