Kohde sijaitsee Hirvas-Nulkin eteläpuolella etelälounaaseen laskevan jyrkän rinteen juurella,
Sodankylä-Pelkosenniemi -maantiestä 40 m pohjoiseen. Maasto on kivistä. Kasvillisuus on
mäntyvaltaista kuivahkoa kangasta, jossa kasvaa nuorta kasvatusmetsää.
Kohteessa on yksittäinen poteron jäännös. Kohde liittyy muihin alueella oleviin
kenttälinnoitekohteisiin Hirvas-Nulkki 1 ja 4, ja Nulkki 2-4.Poteron vallit on ladottu kivistä. Kivivalli on muodoltaan kaarimainen, pituudeltaan 1,7 m ja korkeudeltaan 30 cm. Rintamasuunta on lounaaseen.
Paikalla on mahdollisesti toisen maailmansodan aikainen potero, joka voi olla olla jatkosodan tai Lapin sodan aikainen saksalaisten tekemä rakennelma. V. 1936 hoitoalueen metsätalouskartan mukaan nykyisen maantien paikkeilla on kulkenut tie, mutta paikallisten mukaan alueella ei ole ollut tuohon aikaan tietä, joten tieto on epävarma. Mahdollisesti kartassa näkyvä tie on lisätty myöhemmin. Paikallisilla ei ole myöskään tietoa alueella olleista sotien aikaisista puolustusvarustuksista. Alueen poterot voivat liittyä myös armeijan sotaharjoituksiin, tarkemmin asia selviäisi luultavasti arkistotutkimuksella.
Luonti: 2.4.2015
Tutkimukset
Siiri Tolonen inventointi 2013
Luonti: 2.4.2015
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.