Kohde sijaitsee Nulkin kaakkoispuolella, etelää laskevan rinteen juurella, Nulkin ja Hirvas-Nulkin välisen etelään Peräjokeen laskevan ojan länsipuolella. Sodankylä-Pelkosenniemi -maantien on kohteen eteläpuolella 130 m etäisyydellä. Maasto on kivistä, ja kasvillisuus mäntyvaltaista kuivaa kangasta, jossa kasvaa nuorta kasvatusmetsää.
Kohteessa on 10 kivistä ladotun poteron jäännöstä. Kohde liittyy muihin alueella oleviin
kenttälinnoitekohteisiin Hirvas-Nulkki 1, 3 ja 4, ja Nulkki 3 ja 4. Poterot sijoittuvat pohjoiseen avautuvan puoliympyrän muotoiseen ketjuun ojan länsipuoleiselle harjanteelle. Alue on itä-länsisuuntaisesti 65 x 35 m kokoinen. Poterot ovat kooltaan n. 2 x 2 x 0,5 m,
ja muodoltaan pyöreitä tai kulmikkaita kehiä tai kaareutuvia tai suoria valleja. Neljän poteron vallissa on lisäksi puunrungon pätkä. Poteroiden suuntaus on kaakosta etelä kautta lounaaseen.
Paikalla on mahdollisesti toisen maailmansodan aikaisia poteroita. Rakenteet voivat olla jatkosodan tai Lapin sodan aikaisia saksalaisten tekemiä rakennelmia. V. 1936 hoitoalueen metsätalouskartan mukaan nykyisen maantien paikkeilla on kulkenut tie, mutta paikallisten mukaan alueella ei ole ollut tuohon aikaan tietä, joten tieto on epävarma. Mahdollisesti kartassa näkyvä tie on lisätty myöhemmin. Paikallisilla ei ole myöskään tietoa alueella olleista sotien aikaisista puolustusvarustuksista. Poterot voivat liittyä myös armeijan sotaharjoituksiin, tarkemmin asia selviäisi luultavasti arkistotutkimuksella.
Luonti: 2.4.2015 Viimeisin muutos: 2.4.2015
Tutkimukset
Siiri Tolonen inventointi 2013
Huomautuksia: alakohteita ei ole viety rekisteriin
Luonti: 2.4.2015 Viimeisin muutos: 2.4.2015
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.