Kahtena osuutena säilynyttä tykkitietä Käskynhaltijantien ja Tuusulan tien risteyksessä. Ensimmäinen osa sijaitsee risteyksen sisään jäävällä viheralueella (tieosa 1). Tällä alueella on myös kaksi palteellista kuoppaa viheralueen länsireunassa kahden metrin etäisyydellä toisistaan. Toinen tykkitien osa (tieosa 2) on osa risteyksen ulkopuolelle maaleikkauksen päällä. Tykkitie näkyy Sirkku Laineen kartoissa.
Tieosa 1: risteyksessä säilynyt, kivipintainen ja turpeen peittämä tykkitie on erittäin hyväkuntoista. Siinä on noin 2,5 metriä leveä tiepohja, jonka kummallakin puolella on 0,5 metriä leveä oja. Ojien ulkopuolella on noin 1 metriä leveä palle. Tykkitie näkyy erittäin hyvin maastossa, vaikka se on vesakoitunut umpeen. Sen pohjoispää on hieman vaurioitunut ilmeisesti risteyksen maaleikkauksia tehtäessä. Tien pätkän pituus on noin 65 metriä ja se on pohjois-eteläsuuntainen.
Kuopat sijaitsevat tykkitiestä länteen lähellä Tuusulan tietä. Suurempi on halkaisijaltaan noin 2,5 m ja palteellinen.
Tieosa 2: risteyksen itäpuolella tieleikkauksen yläpuolella on säilynyt kivipintaista ja osin turpeen peittämää tykkitietä selvästi näkyen noin 30 metriä ja epämääräisemmin hahmotettavana noin 10 m. Paikoin on selvästi nähtävissä tien ojia ja palletta ojan ulkopuolella. Tie on ulkoilijoiden kulkemisen vuoksi avoin ja vesakoitumaton.
Tieosa 3: Edellisestä tieosasta 170 metriä pohjoiseen sijaitsee seuraava tieosa, jonka Helsingin kaupunginmuseon tutkija tarkasti vuonna 2013. Risupadontien länsipäästä suuntautuu luoteeseen 45 metriä pitkä ja 4,5 metriä leveä keskiosastaan kivetty tie. Tie päättyy länsipäässään Tuusulanväylään. Tie profiili on loivasti kupera. Tien eteläpuolella on valtaosaltaan oja. Tien pohjoisreunassa oli puutarhajätettä ym, joten ojaa oli vaikea havaita. Tie keskiosassa kulki ulkoilijoiden polku. Kyseistä tietä ei ole missään lähteessä mainittu tykkitienä. Tie tutkittiin vuonna 2015 kohdalle tulevan rakentamisen takia.
Luonti: 10.6.2015 Viimeisin muutos: 7.6.2017
Alakohteet
Kuopat
Tyyppi: maarakenteet, kuopat
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6678817 I: 386119
Kuvaus: Kaksi kuoppaa, toinen palteellinen. Koordinaatit: Maanmittauslaitoksen Karttapaikkapalvelun perusteella arvioitu sijainti.
Luonti: 10.6.2015
Tieosa 2
Tyyppi: kulkuväylät, tienpohjat
Ajoitus: historiallinen, 1900-luku
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6678956 I: 386202
Kuvaus: Tieosan 2 lounaispään koordinaatti.
Luonti: 10.6.2015
Tieosa 3
Tyyppi: kulkuväylät, tienpohjat
Ajoitus: historiallinen, 1900-luku
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6679158 I: 386218
Kuvaus: Tieosan 3 keskipisteen koordinaatit.
Luonti: 22.6.2015 Viimeisin muutos: 22.6.2015
Tutkimukset
Päivi Maaranen tarkastus 2014
Huomautuksia: Raportti 19.10.2014 P. Maaranen Museoviraston arkistossa.
Huomautuksia: Asemakaavoituksen yhteydessä tehty tieosan 3 tarkastus.
Luonti: 22.6.2015 Viimeisin muutos: 22.6.2015
John Lagerstedt kaivaus 2015
Huomautuksia: Kaivauskertomus John Lagerstedt 17.12.2015.
Luonti: 4.4.2017
Sirkku Laine/Helsingin kaupungin rakennusvirasto inventointi 1995
Huomautuksia: Laine, S. 1996. Ensimmäisen maailmansodan aikainen maalinnoitus Helsingissä. Helsingin kaupungin rakennusviraston julkaisuja 1996:3. Helsinki.
Luonti: 7.6.2017
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.