Kohde sijaitsee Oulun Pateniemenrannan vesialueella.
Tasaiselta pohjalta nouseva lankkujen ja hirsien rivistö, joita epäiltiin ensin laivan kylkikaariksi. Kohde on kooltaan noin 2 x 4 metriä. Rakennelma kohoaa pohjasta 1,5 metriä. Yhdessä hirsistä havaittiin salvos (sormiliitos), jolloin todettiin rakenteiden olevan joko laiturin tai hirsiarkun osia. Kyseessä ei kuitenkaan olisi sataman uusin laiturivaihe, koska puutavara ei ole painekyllästettyä. Arkistolähteistä ei löydetty funktiota rakenteelle. Todennäköisemmin se liittyy laituriin, koska se on muodoltaan enemmän rivistö kuin neliö. Kohde myös sijaitsee hyvin lähellä rantaa, mikä viittaa ennemmin laiturirakenteeseen kuin esimerkiksi merimerkin tai kiinnittymispaikan perustukseen.Rakenne on osittain hautautunut veden liikkeiden mukana kulkeutuvaan hiekkaan.
Rakennelma tulee jäämään Patenimen rannan muutostöiden alle Museoviraston luvalla.
Lisätietoja: Raportti: Oulu, Patenimenrannan kaavamuutoshanke. Arkeologinen vedenalaisinventointi. Eveliina Salo, Maija Huttunen, Pintafilmi Oy, 2015.
Luonti: 16.6.2015 Viimeisin muutos: 16.6.2015
Tutkimukset
Eveliina Salo ja Maija Huttunen / Pintafilmi Oy ei määritelty 2015
Luonti: 8.5.2020
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.