Kohde sijaitsee Siuntion kirkolta noin 3 kilometriä pohjoisluoteeseen Lohjalle vievän
116-tien länsipuolella. Eteläkaakosta pohjoiskoilliseen kulkevan mäenharjanteen länsirinteellä, kalliopaljastuman alapuolella, on jyrkästi laskevan rinteen taitekohdassa kuoppa. Paikan maaperä on hiekkaista. Nykyisin kohde sijaitsee vanhassa kuusivaltaisessa
kangasmetsässä. Kuopan halkaisija vallilta vallille on noin 2 metriä ja sen syvyys on noin 0,5 metriä. Kuopan pohjalta havaittiin kairanäytteessä noin 50 senttimetriä paksu hiiltynyt kerros. Kyseessä lienee pieni kotitarvemiilu tai vastaava.
Vuodelta 1932 peräisin olevassa kartassa on kuvattu läheiseltä Svidjanummen torpalta pohjoiseen johtava polku, joka kulkee miilun vieritse. Vastaava sijainti 1900-luvun alun polkujen läheisyydessä on myös kahdella muulla torpan lähistöltä löytyneellä ja päälle päin vastaavalla kuopalla (Svidjamalmen 3 ja Svidjanummi 3). Kuopista toinen osoittautui kairattaessa myös pieneksi hiilimiiluksi.
Luonti: 1.7.2015 Viimeisin muutos: 2.7.2015
Tutkimukset
Heini Ynnilä inventointi 2015
Luonti: 1.7.2015
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.