Sijaintipaikka on Tampereen keskustasta länsiluoteeseen Näsijärven eteläosassa Pispalanharjun pohjoispuolella Lielahdessa.
Veden pohjassa oleva hirsiarkku, jonka koko on 7,5 x 5 metriä. Hirsiarkku on täytetty luonnonkivillä. Rakenne on oletettavasti ulottunut alun perin pinnan yläpuolelle asti, mutta nyt siinä on jäljellä neljä ehjää hirsikertaa. Hirret ovat viimeistelemättömiä ja massiivisia pyöröhirsiä. Muutama neljän alimman hirsikerran päällä olleista hirsistä on irronnut salvoksistaan. Arkun kulmat muistuttavat rakenteeltaan pyöröhirsitalon kulmia. Hirsiarkku on niin suuri, että oletettavasti sen sisällä on poikittaisia välihirsiä tukemassa rakennetta, mutta niitä ei ole näkyvissä.
Arkku liittyy oletettavasti tukinuittoon siten, että siinä on ollut kiinnitettynä tukkeja ohjaavia kelluvia ohjureita.
Tukinuiton kukoistuskausi alkoi 1800-luvun lopulla. Pispalanharjun yli rakennettiin ensimmäinen tukkitie 1863 tukkien siirtämiseksi Näsijärven puolelta Pyhäjärven puolelle kuljetettavaksi siitä Kokemäenjokea pitkin Poriin. Toinen tukkitie rakennettiin 1873 ja 1930 valmistui ensimmäinen harjun alittava uittotunneli. Näsijärven eteläranta Lielahden kohdalla on ollut tukinuitossa aktiivisesti hyödynnettyä aluetta.
Rakenne havaittiin arkeologisessa vedenalaisinventoinnissa 2015 (Pintafilmi Oy).
Luonti: 28.1.2016 Viimeisin muutos: 28.1.2016
Tutkimukset
Pintafilmi Oy ilmoitus 2015
Luonti: 28.1.2016
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.