Savikangas sijaitsee Ryökäsveden Kaivannonsalmen länsipuolella. Savikangas on
pohjois-eteläsuuntainen moreenimäki, jonka itäreunalla on hiekkapohjaista
mäntyvaltaista kuivaa kangasta. Kankaan eteläosaan johtavan metsäautotien varrella,
sen pohjoispuolella, on tervahauta. Haudan halkaisija on noin 6 m ja syvyys noin 1,5 m.
Haudan ympärillä on isojen maakuoppien muodostama rinki. Kohde on muuten ehjä,
mutta sen länsivalli on kärsinyt viereisten metsähakkuiden yhteydessä toteutetussa
maapohjan muokkauksessa. Muokkaus on paljastanut vallista hiiltä. Haudan pohjalta
otetussa kairanäytteessä oli kairan terän mitalta osittain nokista mustaa likamaata.
Luonti: 23.2.2016
Tutkimukset
Esa Hertell inventointi 2015
Luonti: 23.2.2016
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.