Kohde sijaitsee Jämsänjoen länsirannalla Virmapyhän pohjoispuolella, länsipuolitse kulkee Kaipolanväylä. Alue on pääosin peltoa, jonka keskellä sijaitsee Niemi niminen tilakeskus. Kaipolan kylä mainitaan ensi kerran vuonna 1467, jolloin Hannu niminen mies oli sieltä lautamiehenä. Vuonna 1539 kylässä oli kolme taloa. Alkuperäisen kylänpaikka ei ole tiedossa. 1780-luvun rekognosointikarttaan asutus on merkitty nykyisen Niemen talon paikkeille, mahdollisesti hieman sen pohjoispuolellekin. 1840-luvun kartassa Kaipolan rustholli on noin 600 metriä pohjoisempana nykyisen Karhalan alueella. Niemen talon kohdalle on myös merkitty talo. Kohde tarkastettiin vuoden 2015 inventoinnissa, pellot olivat kyntämättä, joten havaintoja ei tehty.
Kaipolan kohteeseen liittyy myös rautakautisia löytöjä (Niemi 1000026961). Paikalta on löytynyt syyskuussa 2014 metallinetsinnän yhteydessä myöhäisrautakautista esineistöä: pyöreiden kupurasolkien kappaleita, tasavartinen solki, rannerengas ja hihnanjakajan hela sekä hopeinen miekantupenkenkäin (KM 40474: 1-5).
Kaipolan aluerajaus yhdistyy Niemen rautakautisen kohteen rajaukseen. Molemmat kohteet on syytä luokitella kiinteiksi muinaisjäännöksiksi, joiden potentiaali rautakautisen ja keskiaikaisen asutukseen liittyvien kulttuurikerrosten suhteen on suuri. Molemmin puolin Jämsänjokea on useita kohteita, joissa on löytöjä erityisesti rautakaudelta.
Luonti: 30.3.2016 Viimeisin muutos: 17.6.2016
Tutkimukset
Vesa Laulumaa inventointi 2015
Luonti: 4.11.2016
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.