Äijänkankaalla kerrotaan olevan kehämäinen kiveys, Äijänhauta, joka olisi 1700-luvulta oleva hautapaikka. Paikkaan liittyy useita hieman erilaisia kertomuksia. Yhden kertomuksen mukaan haudattu olisi luukkaan mies, joka noituutensa vuoksi ei saanut lepoa kirkkomaassa vaan häiritsi eläviä. Hänet kaivettiin ylös ja soudettiin vielä saarena olleeseen Hanhiseen. E. Merilä (Toisten nurkista. Hailuodon kulttuuriympäristöohjelma, 2003, s. 111) lainaa seurakunnan haudattujen luetteloa vuodelta 1761. Lainaus viittaa kerrotunlaiseen tapahtumaan. Paikka on merkitty kohdemerkinnällä vuoden 1980 peruskartalle. Merkintä perustunee vuonna 1976 saatuihin paikkatietoihin, joita ei kuitenkaan tarkastettu tuolloin maastossa.
Vuoden 2016 inventoinnissa karttamerkinnän paikalla eikä sen lähiympäristöstä tavattu rakennetta, joka olisi ollut tulkittavissa ihmistyöksi, aluella oli vain luontaista kivikkoa.
Tilannearvio 2017: On mahdollista, että vuoden 1976 paikannus on väärä. Yhtenä mahdollisena sijaintipaikkana voi maastollisesti pitää esimerkiksi vuoden 1980 peruskartalle merkittyä luonnonkivikkoa noin 350 metriä länsilounaaseen kohdemerkinnästä. Tämä tarkastamaton kivikko vaikuttaa tuhoutuneen myöhemmin tietä tehtäessä. Äijänkankaaseen liittyy vahva perimätieto hautauksesta. Kohdetta ei joko ole oikein paikannettu tai se on tuhoutunut. Kyseessä voi olla myös erittäin vaikeasti havaittavasta kivikehästä. Esimerkiksi 1700-luvulla hailuotolaisten kalastajien kalastuspaikalla Sanskerissa on kirkon luon vanha hauta, jota reunustava kivikehä on hyvin vaatimaton (ks. Merilä 2003, kuva s. 31).
Luonti: 16.5.2016 Viimeisin muutos: 10.3.2017
Tutkimukset
Liisa Erä-Esko & Paula Purhonen tarkastus 1976
Huomautuksia: Kirjausluonteinen kertomus, Ei maastotarkastusta
Huomautuksia: Hailuoto 2016. Hailuodon strategisen yleiskaavan arkeologinen inventointi, kohde 109.
Luonti: 9.3.2017
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.