Kohde sijaitsee Emäjoen pohjoisrannalla, muutamia kymmeniä metrejä rannasta. Joki tekee kohdalla mutkan ja se kulkee joitakin satoja metrejä etelä-pohjoissuuntaisesti. Kohde on joen länsirannalla. Kohde on reilut sata metriä kankaan läntisimmältä tervahaudalta lounaaseen. Maa on kosteikon ympäröimä kuiva kaistale rannassa. Se on laikutettu joitakin vuosia sitten. Paikalle on istutettu männyn taimia todennäköisesti kesällä 2013. Aukio on
muutamien hehtaareiden laajuinen. Aivan vanhan rantatörmän päältä löytyi punaiseksi palaneen maan ja muutaman palaneen kiven murikan vierestä joitakin kvartsi-iskoksia. Kohteen koordinaattipiste on otettu tästä kohdasta. Aluetta kierrettiin laajemminkin,
mutta kaikki kvartsit löytyivät hyvin suppealta alalta, noin kymmenen metrin säteeltä koordinaattipisteestä. Hiilen kappaleita lukuun ottamatta ympäristön laikutuskolot vaikuttivat puhtaalta podsolilta. Kohde lienee suppea-alainen nuotionpaikka jokirannassa. Se liittynee alueen esihistorialliseen käyttöön samoin kuin Leskisenkankaan entuudestaan tunnettu asutus (100000021311) noin kolmen sadan metrin päässä koilliseen. Samana ja yhtenäisenä asuinpaikkana ei kohteita voi pitää, sillä ainakin nyt käsillä oleva kohde on niin pieni, ettei se jatku pitemmälle rannalla.
Luonti: 30.11.2016
Tutkimukset
Oili Räihälä inventointi 2014
Huomautuksia: Hyrynsalmen ja Ristijärven metsätalousmaiden kulttuuriperintöinventointi 2014, MH-tunnus 171972.
Luonti: 30.11.2016
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.