Kohde sijaitsee Savonlinnan eteläosassa olevan Vihtarinjärven länsipuolella olevassa Pitkäniemessä. Hiilimiilu on rakennettu niemen keskivaiheille, kaakkoisrinteeseen. Alue on erirakenteista metsää ja kohteen välittömässä läheisyydessä kasvaa tiheää, nuorta kuusikkoa. Miilun yläpuolinen rinne on kuitenkin avointa. Paikalla on pieni, halkaisijaltaan noin 7 metriä, oleva tervahauta, jota on vaikea erottaa kauemmaksi tiheän puuston takia. Siinä on kuitenkin korkeat vallit ja keskellä syvä neliömäinen kuoppa. Valleissa on lahoja kantoja, joiden perusteella hauta on jo suhteellisen iäkäs. Tervahaudan ympärillä on erikokoisia kuoppia, joista on otettu maa-ainesta sen peittämiseen.
Luonti: 29.12.2016
Tutkimukset
Piritta Häkälä inventointi 2015
Huomautuksia: Valtion metsätalousmaiden kulttuuriperintöinventointi 2015 - Etelä-Savo, Pohjois-Savo ja Pohjois-Karjala, MH-tunnus 180074.
Luonti: 29.12.2016
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.