Tervahauta sijaitsee Hyryn kaakkoiskulmalla, Mikitänjärven länsipuolella. Kankaalle tulee metsäautotie Papinahon tieltä. Kangas on loivapiirteinen, paikoin kostea, paikoin kuivempi. Maastonmuodot ovat alueella loivat. Pääasiassa seudulla kasvaa nuorta kasvatusmännikköä, vaikka monin paikoin metsätyyppi on lähinnä sekametsää. Tervahaudan ympäristö on varttunutta kasvatusmännikköä. Vaikka kangas on suhteellisen kuiva laelta, on haudan kohta kostea. Haudan päällä aluskasvillisuus on juolukka-suopursu -tyyppiä. Suuria mäntyjä kasvaa haudan päällä. Maasto on etelään hyvin loivasti laskevaa.
Tervahauta on lähes tasaiselle maalle tehty hauta, jonka halkaisija on parikymmentä metriä. Hauta on laakea eivätkä vallit ole kovin korkeat. Silti hauta erottuu suhteellisen hyvin. Kuoppa keskellä on laakea, halkaisijaltaan kymmenisen metriä. Vallit ovat viitisen metriä leveät. Selvimmin koko luomuksessa erottuu halssi, joka antaa kohti etelää. Se on kymmenkunta metriä pitkä. Haudan kupeella se on pari metriä leveä kaveten kauempana haudasta noin metrin levyiseksi. Vaikka halssi luonnollisesti loivenee matkan varrella, on se suhteellisen syvä. Oja oli dokumentointihetkellä täynnä vettä. Tervahaudan ympärillä ei
ole palo-ojaa tai -kuoppia.
Luonti: 12.1.2017
Tutkimukset
Oili Räihälä inventointi 2014
Huomautuksia: Hyrynsalmen ja Ristijärven metsätalousmaiden kulttuuriperintöinventointi 2014, MH-tunnus 172744.
Luonti: 12.1.2017
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.