Sikovirran tervahauta sijaitsee Emäjoen varrella Jokikylän pohjoispuolisen Sikovirran rannalla. Alueella on pienehkö palanen valtion maata, joka jää Jokikylän kohdalla joen länsirannalle Viitostien länsipuolelle. Tervahauta on aluetta halkovan metsätien reunassa voimalinjan alla. Kuvio on varttunutta kasvatusmetsää, mutta tervahaudan kohta on voimalinjan vuoksi puoliksi puuton. Sen päällä kasvaa tiheästi pajukkoa ja koivuntaimia. Tervahautaan on myös kerätty risuja, joten näkyvyys on huono.
Tervahauta on rakennettu pienen kumpareen reunalle. Se on halkaisijaltaan noin 18 m. Vallit ovat leveät ja koillisreunalta, jossa halssi sijaitsee, hyvin jyrkät. Muualla valli erottuu reilun 0.5 m korkuisena palteena. Painauma keskellä on lähes metrin syvyinen. Tervahauta on tyhjennetty aivan sen keskeltä saakka. Halssi jatkuu joitakin metrejä haudan ulkopuolelle, missä se on toista metriä syvä.
Luonti: 16.1.2017 Viimeisin muutos: 16.1.2017
Tutkimukset
Oili Räihälä inventointi 2014
Huomautuksia: Hyrynsalmen ja Ristijärven metsätalousmaiden kulttuuriperintöinventointi 2014, MH-tunnus 172799.
Luonti: 16.1.2017
Hans-Peter Schulz ja Inga Nieminen / Keski-Pohjanmaan Arkeologiapalvelu inventointi 2018
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.