Kohde sijaitsee Salon Halikon asemanseudulla, Lempolanmäen eteläosassa, Välimäki -nimisellä alueella. Paikallinen asukas löysi kaatuneen puun juurakosta palan tummapintaista keramiikkaa sekä kangaspuiden savisen painon katkelman.
Tarkastuskäynnillä ei voitu havaita selvää kulttuurikerrosta tai esim. nokimaata. Löytökohdalta otettiin talteen kaksi pikkuista palaa palanutta savea.
Vuoden 2017 koekaivausten perusteella paikalla on ollut laaja-alainen asuinpaikka, joka on sijainnut vanhan Lempolanmäen eteläosassa, nykyisen Välimäen alueella. Koekuopista talletettiin mm. rautaniitti, rautakautista keramiikkaa, savikiekon katkelmia, palanutta savea, hioinkiven pala sekä palanutta luuta. Löydöt keskittyivät noin 20-30 cm syvyydellä sijaitsevaan, voimakkaan nokiseen likamaakerrokseen. Nokimaa ja osaan löydöistä liittyvät sekundaariset palojäljet voivat viitata paikalla tapahtuneeseen tulipaloon, joka puolestaan saattaa liittyä asuinpaikan hylkäämiseen. Säilyneitä rakenteita tässä koetutkimuksessa ei havaittu, mutta ehjästä likamaakerroksesta päätellen niitä voisi kuitenkin alueelta olla löydettävissä. Keramiikan perusteella kohde on alustavasti ajoitettavissa keskiseen tai nuorempaan rautakauteen (550/600-1150/1200).
Luonti: 19.3.2017 Viimeisin muutos: 29.9.2023
Alakohteet
Kuppikallio
Tyyppi: kultti- ja tarinapaikat, kuppikivet
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6701769 I: 282506
Kuvaus: Kuppikallio sijaitsee asuinpaikka-alueen pohjoispuolella. Kalliossa on näkyvissä viisi kuppia ja noin metrin päässä koillisessa vielä yksi kuppi. Kuppien halkaisija on noin 5 cm ja syvyys noin 1 cm
Luonti: 16.4.2018
Tutkimukset
Sari Mäntylä-Asplund tarkastus 2017
Luonti: 19.3.2017
Hanna-Maria Pellinen/Oy Sigillum Ab koekaivaus 2017
Löydöt: KM 41361:1-32
Luonti: 16.4.2018
Hanna-Maria Pellinen, Riikka Mustonen, Juha Salmi tarkastus 2018
Huomautuksia: Kuppikallion tarkastus
Luonti: 16.4.2018
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.