Sijaintipaikka on Näsijärven eteläosassa Tampereen keskustan lähellä Onkiniemen rannan tuntumassa matalassa vedessä Onkiniemen uimarannan rantakallioiden edustalla.
Puinen rakenne, joka koostuu täytelouheen päälle perustetusta hirsiarkusta ja sen yhteyteen kiinnitetyistä hirsistä ja lankuista, jotka nousevat syvemmästä vedestä viistosti rantaa kohti. Rakenteen koko on noin 10 x 4,5 metriä. Alimmat hirret ovat järeitä ja ne on sijoitettu kohtisuoraan rantaa kohti. Niiden päällä on rannansuuntaisesti sijoitettuja hennompia hirsiä noin puolen metrin välein. Rakenteen ympäristössä rantaa on pengerretty louheella ja tuettu pystypaaluilla. Rakenne liittynee alueen telakkatoimintaan. Puurakenteissa on todennäköisesti ollut kiinnitettynä rautaiset raiteet, joita pitkin aluksia on liikuteltu vinssaamalla raiteilla kulkevan kelkan päällä.
Onkiniemellä eli ns. Elianderin niemellä on ollut laivalaituri, jolla rakennettiin mm. halkolotjia. Näsijärven Höyrylaiva Oy:n rakennuttama puinen matkustajalaiva Tampere, joka valmistui 1874 ja liikennöi vuoteen 1908, rakennettiin siellä samoin kuin sen sisaralus Mänttä. Kauppias Henrik Eliander aloitti 1852 Onkiniemellä tulitikkujen valmistuksen. Tulitikkutehtaan sijaintia ei tiedetä.
Luonti: 14.12.2017 Viimeisin muutos: 24.5.2018
Tutkimukset
Nordic Maritime Group ilmoitus 2017
Luonti: 14.12.2017
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.