Haukiputaan kirkko on vihitty käyttöön 1764 ja se sijaitsee Kiiminkijoen varrella Haukiputaan keskustan laidalla. Kirkko on rakennettu aiemman 1630-1640-luvuilla rakennetun kirkon paikalle. joka purettiin vuonna 1762. Vanhin Haukiputaan kirkko on puolestaan keskiajalta ja sijainnut ilmeisesti Kellon kylässä. Sen paikka ei varmuudella tiedetä.
Haukiputaan kirkon lattian alle on haudattu vainajia ainakin 1600-luvulta 1760-luvulle. Hautauksia on tehty ainakin 215 vainajan verran. Vuoden 1996 kartoituksesssa oli näkyvissä vain 18 hautausta, joten suurin osa on kirkon alla maan peitossa. Viimeinen hautaus on ilmeisesti tehty vuonna 1765. Pääosa haudoista on siten tehty ennen nykyisen kirkkorakennuksen käyttöönottoa.
Kirkon lattian alla on hautoja on sekä kammioissa että multahautoina. Kammioita on tehty sekä muuraamalla että hirsistä salvomalla. Osassa arkuista on säilynyt tekstiili- ja muita orgaanisen aineen jäännöksiä vainajien jäännösten lisäksi. Osa vainajista on säilynyt muumioituneena.
Luonti: 17.12.2018 Viimeisin muutos: 18.12.2018
Tutkimukset
Titta Kallio-Seppä tarkastus 2014
Huomautuksia: Oulun yliopiston tutkimushanke, jossa vastaavana henkilönä Titta Kallio-Seppä. Tarkastuksen tavoitteena oli tutkia vainajien sen hetkeinen tila, selvittää vainajien tulevaisuutta ja kartoittaa vuonna 1996 tehdyn inventaarion sekä 2009 tehdyn kirkkoremontin jälkeiset muutokset. Tarkastuksen yhteydessä on tehty ilmeisesti 3D-skannaus kirkon lattian alta. Lisäksi on otettu näytteitä arkkujen sisältä löytyvistä tekstiileistä ja kasvijäännöksistä. Joistakin hautauksista on otettu näytteitä myös molekyyli- ja isotooppianalyysiä varten.
Ei tietoa, onko tarkastus raportoitu.
Luonti: 17.12.2018 Viimeisin muutos: 18.12.2018
Kirsti Paavola kartoitus 1996
Löydöt: KM 97012:1-65
Huomautuksia: Oulun yliopiston arkeologian opiskelijoiden harjoitustyö Kirsti Paavolan johdolla ja Museoviraston luvalla. Tutkimuksissa joidenkin jo aiemmin avattujen arkkujen kansia raotettiin tai kohotettiin, muutoin hautauksiin ei kajottu Raportti Haukiputaan kirkkohaudat. Meteli - Oulun yliopiston arkeologian laboratorion tutkimusraportti 13. https://www.oulu.fi/sites/default/files/content/Meteli-13.pdf
Tarkastuksen yhteydessä löytyi jonkin verran irtolöytöjä. Ne käsittivät rahoja, papereita, tekstiilinpalasia, rautanaulan katkelmia ja kaarinliinaneuloja.
Luonti: 17.12.2018 Viimeisin muutos: 17.12.2018
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.