Vanhan myllyn paikka Jerisjoen Oloskosken pohjoispuolella, jossa on joen suuntainen, noin 150 metriä pitkä kanava.
Kanava-/ojamaisia kaivantoja on useampia, osa ehkä syntynyt myöhemmin uittorakenteita tai -ruoppauksia tehdessä. Kanava erottuu välillä huonosti maastosta ja on osittain tuhoutunut. Länsipäässä on puurakenteita noin 40 metrin matkalla. Kanavan päälle on aseteltu hirsiä pitkittäin yhdeksi kerrokseksi. Kerroksen alla on tyhjää ja hieman vettä. Tasaisin välien on kivirakenteita tukemassa hirsiä. Hirsirakenteiden leveys on noin 3 metriä. Ne ovat tuhoutuneet osittain, mutta lähimpänä länsipäätä näkyvät kohtuullisen selkeästi ja ovat ehjiä.
Länsipäässä kanava päättyy pieneen lampeen ennen Jerisjokeen yhtymistä. Lammessa on kehikkomainen rakenne, joka on tehty hirsistä. Se on kooltaan noin 3x4 metriä.
Myllyä ei ole merkitty vanhoihin karttoihin. Kohteen pohjoispuolella oleva paikannimi ”Myllypalo” vahvistaa kohteen tulkintaa myllyjäännökseksi. Oloskosken mylly mainitaan myös kirjassa Se joki – Jerisjoki. Kertomuksia Muoniosta
Luonti: 30.1.2019 Viimeisin muutos: 8.6.2020
Tutkimukset
Marika Kieleväinen inventointi 2015
Löydöt: -
Huomautuksia: Muonio 2015
Jerisjoen, Kangosjoen, Pakajoen ja Särkijoen virta-alueiden kunnostusalueet – arkeologinen ja kulttuurihistoriallinen selvitys
Luonti: 30.1.2019 Viimeisin muutos: 30.1.2019
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.