Kokkoniemi sijaitsee noin 7,5 kilometriä Juuan kirkonkylän pohjoispuolella olevalla avohakkuualueella Miinoonsaaren edustalla. Alue on kauttaaltaan laikutettu ja maanmuokkaus on vahingoittanut kohdetta. Topografialtaan kohteen ympäristö on loivasti järveä kohden laskeva rinne. Välittömästi kohteen pohjois- ja koillispuolella maasto laskee jyrkästi rantaan. Löytöalue sijaitsee tämän törmän reunalla. Alue on kauttaaltaan kivikkoinen ja maa-aineksena on moreeni.
Toukokuussa 2019 alueelta on löytynyt metallinetsinnän yhteydessä useita rautakaudelle ja keskiajalla ajoittuvia esineitä ja esineen kappaleita. Löytöaineistoon kuuluu muun muassa spiraalipäinen ketjunkantaja, veitsi, nuolenkärkiä ja muita metalliesineitä. Yksittäisten löytöpaikkojen sijaintia ei tarkastuksen yhteydessä ollut mahdollista selvittää luotettavasti.
Museoviraston koekaivausryhmä tutki kohdetta kesällä 2020. Tutkimusten tarkoituksena oli selvittää esineiden löytöpaikan luonteen lisäksi sitä, ulottuuko paikalla mahdollisesti oleva kiinteä muinaisjäännös läheisille rakentamattomille rantatonteille. Tutkimuksessa ainoastaan kahdessa koekuopassa havaittiin nokimaata ja oletettavasti palaneita tai muutoin rapautuneita kiviä. Havaintojen perusteella paikalla ei näyttäisi olevan kalmistoa. Kohde saattaa olla pienialainen leiripaikka tai tilapäinen asuinpaikka.
Luonti: 5.11.2019 Viimeisin muutos: 16.2.2022
Alakohteet
Löytöpaikka
Tyyppi: ei määritelty
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 7022328 I: 613992
Kuvaus: Tarkemmin määrittelemätön löytöpaikka
Luonti: 18.6.2020
Tutkimukset
Ville Hakamäki tarkastus 2020
Luonti: 18.6.2020
Esa Mikkola/Museovirasto koekaivaus 2020
Luonti: 14.9.2020
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.