Inventointi 2021:
Kohde sijaitsee Saunamäen pohjoispäässä pienellä selvästi ympäristöstään erottuvalla kumpareella. Ympäröivä kangas on matalapiirteistä harvakseen ojitettua harvennettua mäntymetsää. Kankaan reunalla kasvaa kuusta ja kohde osuu kuusikon rajalle. Koillispuolella on ojitettu suo. Paikalla todettiin matala kivikasa, joka tulkittiin tulisijaksi. Kiuas sijaitsee pohjakaavaltaan hieman suorakulmaisen noin 10 x 7–8 metrin laajuisen kumpareen kaakkoisreunassa. Ympäristöstään 0,5–1 m kohoava kumpare muodostaa otollisen rakennuspaikan muuten varsin tasapiirteisellä ja nähtävästi kostealla kankaalla. Vaikka kumpare on varsin säännöllinen ja selvärajainen, se on todennäköisesti luonnon muovaama. Paikalla on siis ollut kiukaallinen rakennus, joka on ilmeisesti palanut. Kiuas koostuu halkaisijaltaan 10–20 cm kivistä, jotka olivat osittain nokeentuneita. Kivikasan mitat ovat 200 x 200 x 30–40 cm. Paikalle kaivettiin kaksi koekuoppaa. Rakennuksen tarkat rajat eivät selvinneet, mutta voidaan olettaa rakennuksen ja siihen liittyneen toiminnan keskittyneen ainakin kumpareen alueelle. Sen luoteispäässä oli suuria kiviä, joihin asti rakennus ei liene ulottunut. Löytöjä ei koekuopista tehty, joten rakennusta ei voida tarkemmin ajoittaa. Se voi periaatteessa olla yhtä hyvin rautakaudelta peräisin oleva eräsija kuin 1900-luvun alun niittysauna. Paikka tarkastettiin paikannimen vuoksi, ja on todennäköistä, että nimi liittyy nyt havaittuun rakenteeseen. Isojakokartalla viereinen suoalue on merkitty niityksi, mikä voisi viitata käyttöön niittysaunana.
Luonti: 8.3.2022 Viimeisin muutos: 8.3.2022
Tutkimukset
Arttu Tokoi (Maanala Oy) inventointi 2021
Huomautuksia: Isojoki, Rimpikankaan (Surmankeitaan) tuulivoimapuiston muinaisjäännösinventointi 2021. Raportin kohde 3.
Luonti: 8.3.2022 Viimeisin muutos: 8.3.2022
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.