Vuoden 1764/1788 isojakokartalta paikannettu talotontti, joka sijoittuu nykyiselle Kouran asuinalueelle Oulunsalon keskustassa. Vuoden 1856 Kalmbergin kartasto on sen verran epätarkka, että ei ole täysin varmuutta osuuko karttaan merkitty talo juuri talotontin kohdalle. Vuoden 1918 pitäjänkartalla kohdalle on merkitty Kouran tila. Vuoden 1953 peruskartalla talotontti sijoittuu Kouran tilan eteläreunaan yhden rakennuksen, pihan ja pellonreunan kohdalle. Nykyisellä peruskartalla kohdalle on merkitty viheraluetta ja pyörätie.
2022: Maastossa ei havaittu alueelta mitään maalle päälle näkyviä rakenteita. Alue on tasaista viheraluetta, jossa kulkee hiekkapohjainen pyörätie. Sen itäpuolella rakennusten välissä on hyvin pienialainen metsäalue. On mahdollista, että säilyneitä kulttuurikerroksia tai rakenteita on säilynyt maanalla. Hiekkapohjaisen pyörätien rakentaminen ei välttämättä ole tuhonnut maanalaisia kulttuurikerroksia tai rakenteita, jos niitä paikalla vielä on. Näin ollen kyseessä on mahdollinen muinaisjäännös. Isojakokartan asemoinnin tarkkuus on arviolta 10-20 metriä.
Tarkastuksessa 2023 omakotitaloalueella sijaitseva alue on todettu niin suuresti modernin maankäytön muokkaamaksi, että kyseessä ei ole kiinteä muinaisjäännös, ei myöskään muu kulttuuriperintökohde.
Luonti: 5.9.2022 Viimeisin muutos: 12.10.2023
Tutkimukset
Jussi-Pekka Hiltunen inventointi 2022
Huomautuksia: Oulu, Oulunsalon osayleiskaava-alueen arkeologinen inventointi / Heilu Oy
Luonti: 5.9.2022
Mika Sarkkinen tarkastus 2023
Huomautuksia: Kohde tarkastettu 28.8.2023, tarkastuksen perusteella laatu muutettu mahdollisesta muinaisjäännöksestä muuksi kohteeksi.
Luonti: 12.10.2023
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.