Perttulan talo löytyy varhaisimmilta 1759 vuoden kartoilta. Samoin se on merkitty 1834 mittaukseen ja pitäjänkartoille. Vuoden 1947 ilmakuvassa taloa ei enää ole. Autioitunut tontti näkyy kuitenkin ilmakuvassa hyvin ja se on merkitty myös vuoden 1952 peruskartalle metsäalueena. Sittemmin tonttialue on otettu viljelyyn.
Paikka on sijainnut 1500-luvun alussa Kellonlahden rannalla. Kohteen viereen ja 80 m kaakkoon on merkitty useiden keskiaikaan ajoitettujen esinelöytöjen löytöpaikat (Satalahti Vainio 1000030289). Vanhemmat löydöt voivat viitata paikalla olleen asutusta jo 1400-luvulla, tosin tällöin tontti on ehkä sijainnut hieman korkeammalla rinteessä.
Pelto oli maastotarkastuksen aikaan nurmella. Talotontin keskusosa erottui ympäristöään kuivempana kohtana (ks. kartta). Paikka on rinteen yläosassa, mutta ei aivan korkeimmalla kohdalla. Kohdalla on hieman tasannetta. Etelässä maasto laskee vanhan merenlahden pohjalle.
Maaperä talotontilla oli vaaleanharmaata hiekkamaata, kun taas ympäröivällä pellolla maa-aines oli selvästi tummempaa. Lisäksi kyntökerros oli tontin keskellä ohut, paikoin vain noin 20 cm.
Paikkaa kairatessa havaittiin useista kohdista peltokerroksesta kiviä, joista osa näkyi myös maanpinnalle. Lisäksi havaittiin tiiltä useista kairauksista. Nokimaata ei kohdalla sen sijaan ollut. Kohteen itälaidalla havaittiin kairauksessa paksumpi noin 50 cm tumma maakerros. Kohdalla on todennäköisesti kuoppa peltokerroksen alla.
Pellon kyntö lienee tuhonnut suuren osan kulttuurikerroksista. On silti mahdollista, että peltokerroksen alla on myös joitain syvemmälle yltäneitä rakenteita. Itäreunalta havaitun kuopan ja lähistön löytöjen perusteella voitaisiin paikka määrittää myös muinaisjäännökseksi. Alueella kannattaisi tehdä laajempia tutkimuksia keskiaikaisen asutuksen paikan tarkemmaksi määrittämiseksi.
Luonti: 25.10.2023
Tutkimukset
Arttu Tokoi, Taneli Leinonen, Antti Purmonen, Ville Laakso inventointi 2023
Huomautuksia: Oulu Kulttuuriympäristön teemayleiskaavan arkeologinen inventointi 2023. Osa 3, Jokivarsien historiallisen ajan asuinpaikat / Maanala Oy
Luonti: 25.10.2023
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.