Kohde sijaitsee Kyrönjoen pohjoisrannalla Pukkilansaaren kohdalla Pernulantien
varrella, Pukkilan vanhan päärakennuksen alla sekä piha- ja puutarhamaalla. Kohde löytyi vuonna 1920 rakennustöiden yhteydessä ja samana vuonna paikalla tehtiin kaivauksia kahteen eri otteeseen. Ilmeisesti kalmistosta on talon ympäristössä osia jäljellä edelleen.
Polttokalmisto on löytöjen perusteella ollut käytössä 500-luvun alusta 800-luvun alkuun. Löytöjen joukossa myös 400-luvun lopun bysanttilainen kultasolidus (keisari Leo I). Kalmistosta on tutkittu ns. soturihautoja, joiden joukossa venepolttohautaus. Paikalla on ehkä alun perin ollut kansainvaellusaikainen hautaröykkiö.
1900-luvun alkupuolen kaivaukset ovat kohdistuneet pääosin alueelle, joka on nykyisen Pukkilan vanhan päärakennuksen alla. Irtolöytöjä on kuitenkin tullut myös päärakennuksen ympäristöstä. Sakari Pälsi kaivoi myös noin 20 metrin etäisyydellä päärakennuksen pohjoispuolella, mistä löytyi palanutta hiilipitoista maata. On mahdollista, että talon ympäristössä ja jopa talon alla olisi kalmistosta osia jäljellä.
Ehdotus suoja-alueeksi: Pukkilan päärakennuksen lähiympäristö 5-20 metrin etäisyydellä päärakennuksesta.
Luonti: 7.11.1996 Viimeisin muutos: 3.5.2021
Tutkimukset
Ari Siiriäinen inventointi 1966
Löydöt: KM 7703, 7729, 7740, 7745
Huomautuksia: Inventointikertomus 1966, 1333 07 D, kohde Taipale 1, Pukkila
Huomautuksia: VARK-tarkastus ja valokuvaus 30.4.2021. Kohde ennallaan, ei raporttia.
Luonti: 3.5.2021 Viimeisin muutos: 3.5.2021
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.